Lewis Hamilton myönsi Yhdysvaltojen GP:n jälkeen, että McLaren-tallikaverin Fernando Alonson kisassa laittama paine hermostutti häntä. Alonso nousi parhaimmillaan Hamiltonin rinnalle pääsuoralla.
- Menetin aikaa yhdeksännessä mutkassa, kun perä hieman karkasi. Sitten hän sai minua tietysti kiinni. Hän pääsi riittävän lähelle, jotta pystyi yrittämään pääsuoralla imusta ohi. Olin hieman hermostunut siitä, kun näin hänen tulevan, Hamilton kuvaili tuntojaan taistelussaan Alonsoa vastaan.
Hamilton valitsi suoralla sellaisen ajolinjan, jolta pääsi parhaalla tavalla seuraavaan mutkaan. Hän onnistui näin pysymään kaksinkertaisen maailmanmestarin edellä.
- Minun täytyi varmistaa, että tein yhden ajoliikkeen ja pysyin siinä. Siirryin sisäkurvin puolelle ja tiesin, missä kohdin minun täytyy jarruttaa, jotta hän pysyy takanani. Hän oli sen jälkeen kimpussani vielä pari seuraavaa mutkaa, Hamilton kertasi USA:n GP:n voiton ratkaissutta taistelua.
- Tämä on siinä mielessä rankka rata, että kun menettää hieman aikaa viimeisissä mutkissa, niin silloin on todella vaarassa joutua ohitetuksi, Hamilton muistutti.
(MTV3)