Vain 20-vuotias laulaja sai syöpädiagnoosin viime keväänä.
Jaclyn Miskanic, eli taiteilijanimeltään Jax, sijoittui kolmanneksi viime vuoden American Idol -laulukilpailuohjelmassa. Ohjelman kautta kovaan nousukiitoon lähtenyt ura oli kuitenkin pakko laittaa ainakin hetkeksi tauolle, kun tähti sai kuulla sairastavansa kilpirauhassyöpää.
People-julkaisu kertoo artikkelissaan, että musiikkiteollisuuden täystyöllistämä Jax sai diagnoosin täysin yllättäen. Hänen koko kilpirauhasensa poistettiin ja loppuvuodesta edessä on kemoterapia.
– Olin ruokakaupassa, kun tunsin kurkussani jotain outoa. Luulin, että se on poskiontelontulehdus, koska olin usein ollut flunssainen, Jax kertoo People-lehdelle.
Lääkäri halusi kuitenkin rutiininomaisesti ottaa röntgenkuvat. Kuvissa paljastui peräti 18 kasvainta, joista 12 oli pahanlaatuisia. Edessä oli kilpirauhasen leikkaus, joka luonnollisesti hirvitti äänellään työskentelevää naista.
"Pelkäsin, että menetän ääneni pysyvästi"
Hänen isoisänsä oli myös joutunut poistattamaan kilpirauhasen saman syövän takia ja menettänyt kokonaan puhekykynsä muutamia vuosia aiemmin.
– Pelkäsin, että menetän ääneni pysyvästi, tähti jatkaa.
Jax operoitiin viime keväänä ja kasvaimet poistettiin. Tähti on toipumassa ja aikoo vielä juosta maratonin tämän syksyn marraskuussa.
– Näen maaliviivan ylittämisen tapana näyttää syövälle kuka on kukakin, Jax sanoo vahvana.
Lähde: People
Uusimmat
-
20:00
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:21
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
19:14
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti lähtökuopissa MM-kisoihin
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
18:28
Venäjän panssarirynnäkkö strategiselle kukkulalle epäonnistui – Harkovan hyökkäys saattoi olla vain tukitoimi
-
18:14
Jesse Puljujärvellä ja Veli-Pekka Ketolalla lämmin kohtaaminen Prahassa – legendalta upeita sanoja Leijonat-valopilkusta
-
18:01
Jesse Puljujärveä törkeästi telonut kanadalainen sai pelikieltoa
-
18:01
Huijari yritti värvätä entistä Salkkarit-tähteä Maija-Liisa Peuhua rahamuuliksi – tätä se tarkoittaa
-
17:39
Pekka Pouta jakaa vinkkinsa koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
-
17:39
Oleksandr Usykin aika kiistattomana mestarina saattaa jäädä kahteen viikkoon
-
17:36
Lando Norrisin karmea kiri jäi torsoksi – Bottaksen kisa floppasi lopussa
-
17:34
Kannattaako "konepesun kestäviä" paistinpannuja oikeasti pestä astianpesukoneessa?
-
Lataa lisää