Amerikkalaislaulajan keikka Tampereella peruttu – muut esiintymiset toteutumassa

Lissie 8.12.2015
Lissie esiintyi Lontoossa 8. joulukuuta 2015.Copyright Rex Features Ltd 2012/All Over Press
Julkaistu 15.12.2015 12:52

MTV VIIHDE

Yhdysvaltalaislaulaja Lissien tämäniltainen konsertti Tampereella on peruttu laulajan sairastumisen vuoksi.

Yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijä Lissien, 33, Live Solo Acoustic -kiertueen keikka Tampereella peruuntuu. Laulajan oli määrä nousta lavalle tänään tiistaina illalla Klubilla, mutta lääkärin määräyksestä poskiontelontulehduksesta kärsivän laulajan on levättävä yksi päivä jatkaakseen kiertuetta.

– Lissie pahoittelee syvästi peruuntumista, tiedotteessa todetaan.

Laulajan muut Suomen keikat, huomenna 16. joulukuuta Helsingin Tavastia-klubilla ja ylihuomenna 17. joulukuuta Turun Klubilla toteutuvat näillä näkymin suunnitellusti.

Peruuntuneen Tampereen keikan liput käyvät sellaisenaan Helsingin ja Turun keikoille. Liput voi myös palauttaa Tikettiin.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki