Amnesty: Boko Haramin vastainen taistelu johtanut mielivaltaisiin pidätyksiin

Boko Haram Nigeriassa
Nigerialaisia pelastettiin terroristijärjestö Boko Haramin leiriltä heinäkuussa 2015.EPA
Julkaistu 14.07.2016 10:11

MTV UUTISET – STT

Keskisessä Afrikassa Kamerunissa yli tuhat ihmistä on pidätetty ja joutunut vankilaan Boko Haramin vastaisen taistelun perusteella, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.  

Raportin mukaan Kamerunin turvallisuusviranomaiset ovat pidättäneet ihmisiä summittaisesti ja olemattomista syistä. Esimerkiksi 27-vuotiasta miestä uhkaa kuolemantuomio, koska hän lähetti Boko Haramiin liittyvän sarkastisen tekstiviestin ystävälleen. 

Keskimäärin kahdeksan ihmistä kuukaudessa kuolee ahtaissa vankiloissa tauteihin ja aliravitsemukseen, Amnesty kertoo. Osa vangituista on kidutettu kuoliaaksi. Lisäksi kuolemantuomio on annettu yli sadalle hatarin perustein. 

– Ihmisoikeuksia pitää kunnioittaa myös Boko Haramin vastaisessa taistelussa, sanoo Amnestyn Länsi- ja Keski-Afrikan aluejohtaja Alioune Tine.

Boko Haramin itsemurhaiskuissa on kuollut lähes 500 ihmistä Kamerunissa tänä vuonna.

Boko Haramia jahdattiin joulukuussa:

2:05img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat