Amnesty: Vähemmistöt ovat joutuneet Euroopassa poliisin koronavirustoimien silmätikuksi

1:38img
Koronaviruksella karut seuraukset Latinalaisen Amerikan taloudelle: “viidentoista vuoden työ on valumassa hukkaan”
Julkaistu 24.06.2020 07:21

MTV UUTISET - STT

Etniset ja muut vähemmistöt ovat joutuneet koronavirusaikana poliisin silmätikuksi, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Järjestön tuoreen raportin mukaan poliisit ovat käyttäneet koronavirustoimissaan suhteetonta voimaa vähemmistöjä kohtaan ympäri Eurooppaa.

Ihmisoikeusjärjestön tiedotteessa todetaan, että vähemmistöt kohtaavat muita enemmän esimerkiksi väkivaltaa, syrjiviä henkilöllisyystarkastuksia, pakkokaranteeneja ja sakkoja.

Raportti kokoaa todisteita poliisin korona-ajan toiminnasta yhteensä 12 Euroopan maasta.

Järjestön tietojen mukaan poliisi on muun muassa valvonut koronan vuoksi asetettuja liikkumisrajoituksia erityisen tehokkaasti juuri köyhillä ja vähemmistöjen asuttamilla alueilla.

Lisäksi esimerkiksi asunnottomia on sakotettu rajoitusten rikkomisesta ainakin Italiassa, Ranskassa, Espanjassa ja Britanniassa.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus