Suomen hevieliittiin lukeutuvan Amorphis-yhtyeen laulaja Tomi Joutsen kertoo lehtihaastattelussa vaarallisesta keikkakokemuksestaan.
Joutsen kertoo metallilehti Infernon haastattelussa Amorphisin joutuneen esiintymään ukrainalaisissa festivaaleilla vaarallisissa olosuhteissa.
– Oli vitunmoinen myrsky ja vettä tuli vaakatasossa. Lava oli katettu päältä muttei sivulta ja lattialla oli pahimmillaan 15 senttiä vettä. Piuhat lilluivat siellä joukossa. Onneksi siihen kohtaan, jossa bändit soittivat, oli vedetty joku kokolattiamaton tyylinen. Siinä oli sellaista lits läts, lits läts -litimärkää, muttei varsinaista lätäkköä kuitenkaan, Joutsen kuvailee lehdessä.
Amorphisin miksaaja ei halunnut yhtyeen nousevan lavalle sähköiskujen pelossa, mutta jäsenet päättivät kuitenkin ottaa riskin nähtyään brittiyhtye Anatheman esiintyvän lavalla ennen heitä.
– Pakko sinne oli mennä. Olet Ukrainassa, vettä tulee, järjestelyt eivät toimi, kaikki kusee ja pelkäät kuolevasi. Keikka meni kuitenkin ihan hyvin, eikä kukaan saanut sähköiskua, hevitähti kertoo Infernossa.
(MTV3)