Ampumahiihdon maailmancupin kokonaiskilpailun viime kaudella voittanut Norjan Tiril Eckhoff jättää maailmancupin kesken. Eckhoff kertoi päätöksestään Instagramissa.
Maailmancupissa on juuri käynnissä viimeiset kilpailut ennen joulua Ranskan Annecyssä. Eckhoff kertoi jo ensimmäisen kisapäivän jälkeen, että jättää kisat kesken ja matkustaa kotiinsa.
– Matkustan kotiin Le Grand-Bornandista. Kehoni ei ole toiminut ihanteellisesti, siksi matkustan kotiin löytääkseni kuntoni. Toivon olevani mahdollisimman hyvin valmistautunut myöhemmin talvella odottavaan koitokseen, Eckhoff kirjoitti.
Sotshissa olympiakultaa voittaneen Eckhoffin kausi on ollut vaikea. Hän ei ole vielä tällä kaudella ollut palkintopallilla eikä edes päässyt 20 parhaan joukkoon. Eckhoff voitti alkuvuodesta Pokljukan MM-kisoissa neljä kultamitalia.
Kauden suurin tavoite eli Pekingin talviolympialaiset alkavat puolentoista kuukauden päästä.
Alla Eckhoffin julkaisu.