Ampumavälikohtauksessa osuman saanut suomalaisnyrkkeilijä siirtyy ammattilaiseksi

Matti Koota
Lehtikuva
Julkaistu 05.01.2017 18:55

MTV SPORT

Amatöörien Suomen paras miesnyrkkeilijä Matti Koota siirtyy ammattinyrkkeilijäksi. 

26-vuotiaan Kootan ammattilaisdebyytti tapahtuu Kankaanpäässä 11. helmikuuta. Kankaanpään liikuntakeskuksen palloiluhallissa iskettävän tapahtun pääottelu on suunniteltu 6-eräiseksi ja se käydään höyhensarjassa (57kg).

Kootan meriitit ovat niin vakuuttavat, että kankaanpääläistä voidaan oikeutetusti kutsua Suomen parhaaksi miesnyrkkeilijäksi olympiatyylin nyrkkeilyssä. Noin 150 käytyä ottelua, joista hänen tililleen on kertynyt muun muassa kolme voitettua miesten SM-kultaa, kaksi Pohjoismaiden mestaruutta, kaksi kansainvälisen Tammer-turnauksen voittoa, A-juniorien MM-pronssi, EU-hopea sekä kahdet MM- ja EM-kisaedustukset Suomen väreissä.

Koota sai luodin jalkapöytäänsä syyskuussa 2011 kotikaupungissaan Kankaanpäässä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa. Hän oli paikalla ulkopuolisena. Hän oli loukkaantuneena sivussa nelisen kuukautta.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu