Tukholmassa on jälleen sattunut ampumavälikohtaus. Poliisi otti lauantain vastaisena yönä kiinni teini-ikäisen pojan Hammarby sjöstadin kaupunginosassa Tukholman eteläosassa sen jälkeen kun yksityisasunnon oveen oli ammuttu useita laukauksia perjantaina illalla.
– Häntä epäillään murhan yrityksestä, mutta siitä, miten hän muuten liittyy rikokseen, emme voi vielä kertoa. Saattaa olla, että kiinniottoja tulee vielä lisää, kertoi poliisin edustaja Per Fahlström lauantaina.
Poliisi ei suostunut kertomaan pojan tarkkaa ikää, vaan tyytyi ainoastaan toteamaan, että kyseessä on "vanhempi teini-ikäinen, joka ei kuitenkaan ole vielä täyttänyt 18 vuotta".
Yksityisasunnossa olleet eivät saaneet vammoja ampumisessa. Heistäkään poliisi ei suostunut kertomaan lisää.
– Tutkinta on vielä alkuvaihteessa, joten emme voi siksi kertoa enempää, Fahlström jatkoi.