Tuoreet talousennusteet povaavat Suomelle kahden prosentin kasvua tälle ja ensi vuodelle. Pitkästä aikaa Suomen taloustilanne näyttää valoisalta, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan ja talouden toimittaja Ossi Rajala.
Aloitetaan hyvistä uutisista. Tällä viikolla sekä OP Pohjola että Aktia ovat arvioineet Suomen talouden kasvavan noin kahden prosentin vauhtia tänä ja ensi vuonna.
– Keskimäärin vuosien 2026–2027 talouskasvu yltää parhaaseen vauhtiin sitten vuosien 2017–2018, OP Pohjolan tiedotteessa hehkutetaan.
Eli talouskasvu on lähes kymmeneen vuoteen parhaassa vedossa. Tätä on pitkään odotettu.
Lisäksi yrityskentältä kuuluu lupaavia lukuja. Teknologiateollisuuden tilaukset ja kysyntä ovat vahvistuneet. Suuret yhtiöt, kuten Nokia, Wärtsilä, Konecranes ja Valmet, ovat olleet jo jonkin aikaa nosteessa tai tehneet käännettä.
Lisäksi uusia menestystarinoita odotetaan syntyvän startup- ja kasvuyrityksistä.
– Pitäisin tätä Suomen historian suurimpana uuden varallisuuden kertymisen aikakautena, jota juuri nyt elämme. Meidän visio on, että kasvuyritykset tulevat olemaan 250 miljardin arvoisia kymmenen vuoden aikana, valtion pääomasijoitusyhtiön Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta sanoi MTV Uutisten haastattelussa.
Santavirralla on hyvin optimistinen näkemys, mutta aineksia kovalle kasvulle on monen muunkin mielestä.
Kasvua puoltaa muun muassa se, että alamaissa ollut kuluttajien luottamus lähtee todennäköisesti nousuun palkankorotusten ja kurissa pysyneen inflaation myötä.
Myös työttömyyden odotetaan lähtevän laskuun. Ehkä jo tämän vuoden puolella, mutta viimeistään ensi vuonna.

