Maailmankuulu tenori lennätettiin sairaalaan – Andrea Bocelli tippui hevosen selästä

Andrea Bocelli 17.9.2017
Andrea Bocelli 17. syyskuuta 2017./ All Over Press
Julkaistu 18.09.2017 13:03

MTV VIIHDE

Bocelli löi pudotessaan päänsä, mutta pääsi nopeasti kotiin sairaalasta.

Italialainen huipputenori Andrea Bocelli, 58, loukkaantui viime viikon lopulla pudottuaan ratsastusretkellä hevosen selästä. Aiheesta uutisoi muun muassa Daily Mail.

Onnettomuus sattui Italiassa Pisan kaupungin lähellä. Päänsä tilanteessa loukannut Bocelli kuljetettiin helikopterilla sairaalaan.

Laulajan edustaja kertoi myöhemmin saman päivän aikana Bocellin olevan kunnossa ja että hän oli päässyt sairaalasta kotiin.

Eilen sunnuntain 17. syyskuuta 2017 tenori osallistui jo italialaiselokuvan kutsuvierasnäytökseen Firenzessä.

Andrea Bocelli on ollut sokea 12-vuotiaasta lähtien. Hän on yksi menestyneimmistä tenoreista kautta aikojen.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki