Etelä-Korean Pyeongchangin olympialaisissa alppihiihdossa miesten syöksylaskua jouduttiin siirtämään eteenpäin vaikeiden olosuhteiden takia. Suomalaislaskijan Andreas Romarin piti avata olympiaurakkansa yön kisassa.
Siirto syy johtuu kovasta tuulesta, joka piinaa kisa-aluetta.
Järjestäjien mukaan miesten syöksylasku siirtyy torstaille. Tuolloin kisa lähtee käyntiin Suomen aikaan kello 04.
Miesten supersuurpujottelu siirtyy samalla päivällä eteenpäin. Kyseinen kisa piti käydä torstaina, mutta nyt se siirtyy perjantaille. Tuolloin aloitusajankohta on kello 04.
Muutoksien myötä Romarin olympiaurakka käynnistyy tiistaina, jolloin hän on mukana miesten alppiyhdistetyssä. Kyseisen kisan ensimmäinen osa, eli syöksy, käynnistyy kello 04.30. Toinen osuus, eli pujottelu, käydään puolestaan kello 08.