Poliitikko Ilkka Kanervan kanssa vuosi sitten avioitunut Elina Kanerva avaa Anna-lehdessä parin takavuosien pettämiskohuja.
Yli kaksikymmentä vuotta parisuhteessa poliitikko Ilkka Kanervan kanssa ollut Elina Kanerva kertoo Anna-lehdelle pitkään suhteeseen mahtuneen paljon ylä- ja alamäkiä. Pariskunta avioitui vuosi sitten, jonka myötä yhteenkuuluvuuden tunne on voimistunut entisestään. Kanerva muistelee takavuosien kohua, jolloin lehdissä uutisoitiin puolison pettäneen häntä.
–Totta kai satuttaa lukea kaupan lehtihyllystä otsikot, joissa vieras nainen kertoo, että Ilkka on pettänyt minua hänen kanssaan. Välillä on tuntunut siltä, että en haluaisi edes kulkea kaduilla. Ajattelen, että ihmiset luulevat minun olevan sinisilmäinen nainen, joka ei ymmärrä, mitä mies touhuaa, Kanerva kertoo lehdelle.
LUE MYÖS: Ilkka ja Elina Kanerva viettävät ensimmäistä hääpäiväänsä – vaimo julkaisi herkän kuvan vuoden takaa
Kanerva kertoo olleensa miehen tukenaan hänen jouduttuansa eroamaan ulkoministerin virasta tekstiviestijupakan vuoksi vuonna 2008. Tilanne oli iso kolaus avopuolison itsetunnolle. Myöhemmin hän on oppinut antamaan anteeksi ja elämään miehen rinnalla kaikesta huolimatta.
– Vuosien varrella olen oppinut antamaan anteeksi. Nyt olen onnellinen siitä, että en luovuttanut Ilkan suhteen ja lähtenyt suhteesta, vaikka sekin on käynyt mielessä. Olemme nyt valtavan onnellisia, ja toivon, että saamme vanheta kaikessa rauhassa yhdessä. Suhteemme on vahvistunut vaikeuksien jälkeen.
Lähde: Anna.