Anna: Kirsi Salo, 49, rakastui 15 vuotta nuorempaan mieheen: "Ikäiseni tuntuvat papparaisilta"

Kirsi Salo
Heikoin lenkki -ohjelmasta tunnettu juontaja viihtyy parisuhteessa itseään reilusti nuoremman miehen kanssa.
Julkaistu 09.06.2016 09:15

MTV VIIHDE

Hyvinvointivalmentaja Kirsi Salo kertoo Anna-lehden haastattelussa rakastuneensa nuorempaan mieheen.

Entinen tv-juontaja, nykyisin hyvinvointivalmentajana työskentelevä Kirsi Salo, 49, on jälleen varattu nainen. Hän kertoi viime kesänä MTV:lle eronneensa parisuhteestaan ja viihtyvänsä kesäsinkkuna.

Nyt Salo on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden.

– Olen onnellisesti parisuhteessa. Mieheni tuli luokseni niin kuin ihmiset nykyään elämääni tulevat: yllättäen. Minun ei tarvinnut etsiä häntä mistään, sillä kumppanini käveli yhtenä päivänä ovesta sisään osallistuessaan järjestämääni tilaisuuteen, Kirsi kertoo Anna-lehdelle.

Salo on seurustellut aiemminkin itseään nuorempien miesten kanssa, eikä uusi suhde tee poikkeusta tähän. Salon rakas on häntä yli 15 vuotta nuorempi.

– Minun on mahdotonta kuvitella itseäni parisuhteeseen oman ikäiseni miehen kanssa. Minusta tuntuu, että näyttäisin aivan pikkutytöltä viisikymppisen miehen vierellä.

– Hiljattain, kun olin vielä sinkku, etsin seuraa netin deittipalstalta. Kokeiluni jäi lyhyeen, sillä ikäiseni miehet tuntuvat papparaisilta.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit