Kuuluisa entinen tennispelaaja Anna Kournikova, 43, on kuvattu tuoreeltaan pyörätuolissa.
Kournikova on kansainvälisten tiedotusvälineiden mukaan kuvattu julkisesti ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Mallinakin kuuluisuutta saanut entinen tennishuippu kulki pyörätuolilla Miamissa, jossa hän oli käynyt ostoksilla ylellisessä Bal Harbour -ostoskeskuksessa.
Kournikovalla oli oikeassa jalassaan hoitojalkine, mutta hänen vammastaan ei ole tarkempaa julkista tietoa.
Seuranaan venäläisellä oli kaksi tytärtään ja nainen, joka työnsi pyörätuolissa ollutta ex-pelaajaa.
Ammattilaisuransa tenniksessä vuonna 2003 jatkuneiden selkäongelmien vaivaamana päättänyt Kournikova ylsi parhaimmillaan naisten kaksinpelin maailmanlistalla kahdeksanneksi. Nelinpelissä hän oli rankingykkösenäkin ja voitti Martina Hingisin parina Australian avointen grand slam -turnauksen nelinpelimestaruuden vuosina 1999 sekä 2002.
Kournikova seurustelee espanjalaisen laulaja Enrique Iglesiasin kanssa. Miamissa asuvalla parilla on kolme lasta: vuonna 2017 syntyneet kaksoset, tyttö ja poika, ja vuonna 2020 syntynyt tyttö.