Sara Chafak on pystynyt pitämään yksityiselämänsä visusti piilossa.
Miss Suomi Sara Chafakin ja Love Island Suomi -ohjelmasta tutun Jeffrey Lawmanin ympärillä on vellonnut jo pitkän aikaa romanssihuhuja. Huhut saivat vahvistuksen, kun Lawman julkaisi yhteiskuvan Instagram-tililleen marraskuussa.
Chafak puhuu nyt ensimmäistä kertaa julkisesti parisuhteestaan Anna-lehden tuoreessa haastattelussa. Hän paljastaa, että parisuhdetta on kestänyt jo kaksi vuotta.
– Aika pitkään onnistuimme pitämään suhteen salassa medialta, Sara toteaa haastattelussa.
Chafak kertoo kaksikon tutustuneen toisiinsa sosiaalisessa mediassa, kun Lawman oli laittanut hänelle viestiä. Chafak ei muistanut vastata moneen päivään, mutta Lawman ei luovuttanut ja pian he alkoviat tapailla. Hän myös kertoo, että oli suositellut Lawmania Fort Boyard -kisailuohjelmaan, jossa he olivat tiiminä.
Salattu ero ja ystävyys
Sara Chafak kertoi maaliskuussa MTV Uutisille, että haluaa pitää yksityiselämänsä julkisuudelta piilossa. Hän ei ole kommentoinut julkisuudessa myöskään sitä, kun erosi pitkäaikaisesta puolisostaan Tuomaksesta.
LUE MYÖS: Sara Chafak juhlii suhteensa 10-vuotispäivää – katso suloiset yhteiskuvat
Seiska-lehti uutisoi kesällä 2019, että pariskunta olisi eronnut kaikessa hiljaisuudessa ja Chafak olisi muuttanut asumaan yksin Punavuoreen. Chafak ei ole vahvistanut missään, milloin ero on todellisuudessa tapahtunut.
Chafak kertoo nyt Anna-lehdelle, että ovat edelleen hyvissä väleissä Tuomaksen kanssa.
– Tuomas on kuin perheenjäsen, Sara toteaa haastattelussa.
– Kasvoimme yhdessä. Ihminen kuitenkin muuttuu ja mieltymykset muuttuvat. Ymmärsin, että ero oli paras ratkaisu, koska yhä useammin tuntui siltä, ettei riitelylle tullut loppua, hän jatkaa haastattelussa.
Lähde: Anna