Anne Kukkohovi joutui identiteettivarkauden uhriksi.
Juontaja ja malli Anne Kukkohovi kertoo Instagramissa joutuneensa identiteettivarkauden uhriksi. Kukkohovin postauksesta selviää, että hänen nimeään ja kuviaan on käytetty luvatta laihdutusvalmisteiden mainontaan.
Postauksessaan Kukkohovi kiittää ystäviään, jotka ovat puolustaneet häntä identiteettivarkauden keskellä.
– Pari viikkoa sitten DM täyttyi kyselyistä, että mainostanko Facebookin puolella painonpudotukseen tarkoitettuja pillereitä/juomia. Vastaus on EN, Kukkohovi kirjoittaa.
Kukkohovi kertoo, että valmisteita on markkinoitu hänen kuvillaan, ilman lupaa niin, että hän ei edes tiennyt mainoksista.
– Minun oikeat ihanat yhteistyökumppanini kyllä näkyvät ja kuuluvat omissa kanavissani. Niissä näkyy myös selkeästi asiakkuus, oikeat linkit ja oikea tuote, hän lisää.
Kukkohovi harmittelee, että todennäköisesti huijari-ilmiöt lisääntyvät tulevaisuudessa ja toteaa, että viranomaiset ovat hankalassa tilanteessa, koska ainoastaan Instagramin ja Facebookin omistama yhtiö Meta pystyy tekemään jotain ikävälle ilmiölle.
Suositun juontajan seuraajat kommentoivat postausta lukuisin tsemppiviestein. Muun muassa juontajakollega Susanna Laine kertoo kommentissaan joutuneen samaisen huijauksen uhriksi.
– Minusta tehtiin pari vuotta sitten tuo vastaava mainos. Tympiää, Laine kirjoittaa.