Pika-aituri Annimari Korte lähtee uransa viimeiseen kauteen pelonsekaisin tuntein, vaikka onkin hirmuisessa kunnossa.
Suomen toiseksi kovimman 100 metrin aitajuoksutuloksen 12,72 koskaan juossut Annimari Korte on kuntouttanut takareittään operaation viimevuotisen operaation jälkeen.
– Syyskuun lopussa piti kaksi takareiden jännettä kiinnittää takaisin luuhun ankkureilla. Tuli uran isoin kuntoutus, mutta olen päässyt ominaisuuksiltani ennätyskuntoon, Korte kertoo.
Testit kertovat, että Korte on hurjassa kunnossa.
– Lentävän 20 metrin nopeustestissä tuli ennätys. Kaikissa erilaisissa hyppytesteissä räjähtävyys ja voima on ennätyskunnossa, 36-vuotias Korte luettelee.
– Aitojen kanssa ei kuitenkaan voi yhtään tietää mitä voi odottaa, hän lisää.
Aitajuoksu ei ole pelkästään fyysistä runttaamista, vaan taito- ja tekniikka puoli on sähäkässä lajissa vähintään yhtä tärkeä. Kortteen kohdalla ongelma on etujalan takareisi, joka ei toimi kuten ennen.
– Aidan ylityksen kanssa on vähän ongelmia, kun jalka ei taivu eikä tule koskaan taipumaan samalla tavalla kuin on taipunut. Teneriffan leirillä tehtiin testejä, ja menin aitojen yli 5-10 cm korkeammalta kuin normaalisti, eli vähän hypin niitä, Korte sanoo.
Kilpailusuorituksessa aidanylitys on nopeimmillaan, mitä lähempää aitaa urheilija sen ylittää. Voimaa pyritään suuntaamaan ylityksessä eteenpäin eikä niinkään ylös.
– Kisassa kun on pakko ylittää ne vähän matalammalta, että voi juosta kovaa, tulee yllätyksenä, mitä sitten tapahtuu. Pysyykö takareisi kiinni luussa vai pääsenkö yli vai pitääkö vielä hyppiä, Korte pohtii.
Iso kysymysmerkki
Korte lähtee kauden ensimmäisiin kisoihin epävarmasta tilanteesta takareisivamman jäljiltä.
– En pysty oikeastaan asettamaan mitään odotuksia. Koetan vaan pystyä päästä juoksemaan ja yritän nauttia jokaisesta juoksusta, mitä pääsen tekemään, kun on vaan muutama aitajuoksu (uraa) jäljellä.
Vaikka olo ei ole kaikista luottavaisin, on 36-vuotiaalla kokeneella juoksijalla selkeät tavoitteet.
– EM-kisat ja olympialaiset ovat edelleen tavoitteena. EM-kisaraja minulla on jo viime vuodelta, mutta sinne tarvitsee juosta kovaa, Korte sanoo viitaten kilpasiskoihin Reetta Hurskeeseen, Lotta Haralaan ja Nooralotta Neziriin.
– Olympialaiset olisi minulle isompi juttu. Toukokuussa koetan panostaa siihen, että saisin tarpeeksi pisteitä olympialaisiin, ja koetan valita kisoja sen perusteella.
Kesän unelmasta kysyttäessä Korte on vielä vastatuksessaan maltillinen.
– Haluan päästä kisaamaan ja päästä juoksemaan. Päästä kisojen läpi ja juosta mahdollisimman kovaa tietenkin, aiturin suusta kuuluu.
Palo huippuaikoihin on kuitenkin vielä kirkkaana mielessä.
– Eihän minua mikään päälle 13 sekunnin aika tyydytä ollenkaan. Totta kai mahdolisimman lähelle ennätystä haluaisin päästä vielä.