Satu* on tehnyt elämänsä varrella valintoja, joita kaikki eivät ymmärrä. Satu tietää, että kaikkia ei voi miellyttää, eikä hänellä ole siihen tarvettakaan. Mutta kun oma isä häpeää tytärtään, se satuttaa.
Sadun esikoistytär syntyi hänen ollessaan vasta 18-vuotias, ja neljän vuoden päästä esikoinen sai pikkusiskon. Kun muut parikymppiset juhlivat kaupungilla, opiskelivat tai reissasivat ympäri maailmaa, Satu pyöritti ydinperheen arkea.
– Kun täytin 30, olin jo toista kertaa naimisissa, ja lapsia oli neljä.
Jossakin vaiheessa elämä suurperheen äitinä alkoi ahdistaa.
– Halusin tehdä niitä asioita, jotka minun olisi pitänyt tehdä 10 vuotta aikaisemmin, mutta en voinut, koska minun piti huolehtia perheestäni. Kai sitä voisi kutsua kolmenkympin kriisiksi.
Kriisin päätteeksi Satu erosi silloisesta miehestään ja muutti kahden vanhimman lapsensa kanssa muualle. Ahdistus ei kuitenkaan hellittänyt, ja Satu koki, ettei elämästä sinkkuäitinä tule mitään. Silloin hän teki ratkaisun, jota monen ulkopuolisen on ollut vaikea ymmärtää.
Hän luopui tyttäristään.
Kaksi vuotta kiertolaisena
Kun Sadun tyttäret muuttivat lastenkotiin, hän sanoi asuntonsa irti ja lähti kiertelemään ympäri suomen.
– Olin käytännössä kaksi vuotta asunnoton. Liftasin Suomea ristiin rastiin ja yövyin milloin missäkin. Tuona aikana kukaan ei tiennyt, missä milloinkin olin, Satu kertoo.
Hän ei selittele ratkaisuaan sen enempää. Se oli yksinkertaisesti jotakin, mitä hänen oli pakko tehdä itsensä takia. Jos aikaa kutsuisi itsensä etsimiseksi, se tuotti tulosta. Kahden vuoden kiertelyn jälkeen Satu löysi itsensä, rauhoittui ja asettui aloilleen.
– Muutin toiseen kaupunkiin ja aloin tehdä uudestaan tuttavuutta lapsiini. He tietävät kyllä, miksi toimin niin kuin toimin ja ymmärtävät. Minulla on nykyään erittäin hyvät välit lapsiini, myös esikoiseeni, joka ei aluksi halunnut olla kanssani tekemisissä, Satu iloitsee.
Tavallista perhe-elämää
Lehtikuva/Jussi Nukari
Nykyisin Satu asuu kaupungissa, josta hän on alun perin kotoisinkin. Saman katon alla asuu aviomies, kaksi lasta, neljä koiraa ja kaksi gerbiiliä.
– Olemme todella tiivis perhe, ja lapset voivat hyvin. Ainoa, mikä ahdistaa, on huonot välit isääni ja äitipuoleeni. Ilmeisesti olen liian erikoinen ihminen heidän hyväksyttäväkseen, Satu sanoo.
– Asun puolen kilometrin päässä isäni ja hänen vaimonsa kodista. Kerran, kun törmäsin lenkkipolulla heidän naapuriinsa, kävi ilmi, että naapuri ei edes tiennyt, että isälläni on tytär. Saatikka sitten, että se tytär olen minä.
Sadun mukaan suurin ongelma on isän vaimo, joka ei siedä tytärpuoltaan silmissään eikä tahdo miehensäkään tapaavan tätä.
– On aivan älytöntä, että asumme melkein toistemme naapurissa, mutta emme voi tavata. En ole tervetullut heidän kotiinsa, ja jos isä tulisi meille, siitä syntyisi ilmeisesti hirveä riita.
Niinpä Satu kommunikoi seitsemänkymppisen isänsä kanssa ainoastaan puhelimen välityksellä.
– Onneksi lapset saavat sentään käydä heillä kylässä, Satu huokaa.
– He ovat aika konservatiivisia ihmisiä, ja ilmeisesti viisi kertaa naimisissa ollut viiden lapsen äiti, jolla on lävistyksiä ja tatuointeja, on liian kummallinen persoona heidän maailmaansa.
Studio55.fi/Elina Rantalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.