Anssi Kela ja Sipe Santapukki yhteiskuvassa – seuraajat kiinnittivät huomiota miesten yhdennäköisyyteen
Anssi Kela törmäsi junassa Sipe Santapukkiin. Kaksikon yhteiskuva kiinnitti seuraajien huomion ja moni hämmästeli rokkikukkojen yhdennäköisyyttä.
Laulaja Anssi Kela kertoi Instagramissa törmänneensä sattumalta junassa matkalla Kokkolaan ystäväänsä, Apulannan rumpaliin, Sipe Santapukkiin.
– Junassa Kokkolaan on mukavaa, kun samasta vaunusta löytyi sattumalta hyvää seuraa. Kiva nähdä pitkästä aikaa vanhaa tallikaveria! Kela kirjoittaa.
Kelan seuraajat kiinnittivät oitis huomionsa kaksikon yhdennäköisyyteen ja samanlaiseen hiustyyliin.
– Veljekset kuin ilvekset, Emma Kimiläinen kommentoi.
– Yllättävää, en olekaan tajunnut, että ootte noin samannäköisiä veijareita, eräs kommentoi.
– Teillä on sama parturi, toinen toteaa.
– Tallilla tarkoittanet kampaamoa?
– Olette niin kuin jotenkin samiksia.
Sipe Santapukki ja Anssi Kela olivat aikoinaan toistensa parhaita ystäviä. Vuonna 2021 Santapukki sai kokea Laulu rakkaudelle -ohjelmassa unohtumattoman yllätyksen Anssi Kelalta.
Kela esitti Santapukille kaksikon yhdessä tekemän kappaleen, jota ei ole koskaan julkaistu missään.
– Siitä on tosiaan 16-17 vuotta kun tuo kappale tehtiin. Kiva, että Anssi päätti tehdä sen valmiiksi, Santapukki sanoi.
Santapukki ja Kela tekivät kappaleen yhdessä vuosikausia sitten biisileirillä, jolla he olivat aikanaan yhteisen tuttavansa mökillä Heinolassa. Leirillä tehtiin useita kappaleita, jotka päätyivät suomalaisten artistien esitettäviksi. Kuitenkin yksi, eli juuri kyseessä ollut kappale, ei päätynyt julkaistavaksi kenellekään artistille.
Santapukilla on ollut erityisen merkittävä rooli Kelan elämässä. Santapukki nimittäin aikoinaan esitteli Kelalle tämän nykyisen puolison.
– Mä olin amorina siinä, Santapukki kertoi MTV Uutisille Laulu rakkaudelle -ohjelman kvuauksissa.
Uusimmat
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
Lataa lisää