Anssi Kela sai aikaan videohuuman – kitarahaaste kerännyt jo lähes 200 versiota

Anssi Kela promo 2015
Julkaistu 14.10.2015 11:29

MTV VIIHDE

Levylaulaja Anssi Kelan syyskuussa käynnistämä Martin-haaste on osoittautunut melkoisen suosituksi.

Anssi Kelan syyskuun puolivälissä lanseeraama Martin-haaste on noussut suureen suosioon. Vain elämää -sarjan parhaillaan pyörivällä neljännellä tuotantokaudella mukana oleva Kela pisti pystyyn kilpailun, jossa mies haastoi kuulijansa versioimaan toukokuussa julkaistun Nostalgiaa-albuminsa kappaleita.

Kilpailuun on tähän mennessä osallistunut jo yli 170 videota. Suosituimmat ovat keränneet YouTubessa yli 10 000 katselukertaa.

Eniten YouTube-näyttöjä määräaikaan mennessä kerännyt video voittaa tilaustyönä valmistetun Martin-merkkisen akustisen kitaran, jonka arvo on noin 9 000 euroa. Kilpailuaika päättyy päättyy luonnollisesti Martin nimipäivänä 10. marraskuuta kello 12.

– Tämä kilpailu on lyönyt minut ällikällä. Saamani versiot osoittavat, että Suomessa on valtava määrä taitoa ja luovuutta piilossa. Erityisesti tyylilajien kirjo on ilahduttanut: biisini ovat taipuneet souliksi, reggaeksi, metalliksi, folkiksi, edm:ksi, bluesiksi, räpiksi, funkiksi… Jazzia kukaan ei tosin ole vielä tehnyt, se puuttuu, Kela kommentoi tiedotteessa.

– On joka kerran jännittävää, kun sähköpostiin kolahtaa linkki uuteen kilpailuvideoon. Klikkaan sen malttamattomana auki tietämättä lainkaan, mitä on luvassa. Martin-haaste on tarjonnut paljon iloa ja elämyksiä. Hienoimpien sovitusten myötä olen alkanut nähdä monet kappaleeni uudessa valossa. Videoilta välittyy musiikintekemisen into ja riemu. Sitä on ollut ihanaa seurata.

Vain elämää -sarjassa vietetään tämän viikon perjantaina Anssi Kelan päivää.

Tuoreimmat aiheesta

Anssi Kela