Tuore tutkimus paljastaa, että anteeksiantaminen on hyväksi terveydelle.
Kun läheinen loukkaa sinua, voi joskus olla vaikea antaa anteeksi. Niin kannattaa kuitenkin tehdä, sillä se on hyväksi omalle terveydelle.
Vihasta irti päästäminen voi pidentää elämääsi, sillä loukkausten vatvominen nostaa verenpainetta. Korkea verenpaine puolestaan lisää sydänkohtauksen ja halvauksien riskiä.
Kalifornian yliopiston tekemän tutkimuksessa henkilöt, jotka päästivät irti vihastaan vähensivät samalla piikkejä verenpaineessa.
Tutkijat pyysi 200 vapaaehtoista muistelemaan tapahtumaan, jolloin ystävä oli loukannut heitä. Puolta tutkimushenkilöistä pyydettiin pohtimaan mikä heidät oli suututtanut, ja puolta testiryhmästä kehotettiin miettimään ystäväänsä anteeksiantavalla tavalla.
Tutkijat seurasivat osallistuneiden verenpainetta ja sydämen lyöntinopeutta. Tohtori Britta Larsenin mukaan "vihaisen" ryhmän kohdalla huomattiin radikaalimpaa verenpaineen nousua kuin "anteeksiantavan" ryhmän kohdalla.
Lähde: Daily Mail
Kuva: Shutterstock