Antti kärsi kivuista vuosia – tämä yllättävä hoitomuoto toi avun

Kipuja esiintyi ympäri kehoa. Kuvan henkilö ei liity artikkeliin.colourbox.com
Julkaistu 16.09.2012 16:30

Antti kertoo, että hänellä oli pitkään erilaisia kipuja, joihin lääkärit eivät osanneet tuoda apua. Lääketiede peitti oireita, mutta ei poistanut oireiden aiheuttajaa.

Antti on kärsinyt vuosien ajan kehossaan olevista kiputiloista. Kivut ovat tuntuneet etenkin jaloissa.

– Kramppeja tuli pohkeisiin ja jalkapohjiin. Myöhemmin opin lieventämään kipuja lähtemällä niistä huolimatta kävelemään, Antti kertoo.

Jalkojen lisäksi särkyä ilmeni nivelissä, erityisesti sormissa ja kyynärpäässä. Selkä vihoitteli toisinaan, ja niska- ja hartiaseutu oli jatkuvasti kipeänä. Myös päätä särki erittäin usein.

Myöhemmin Antti sai kivuilleen diagnoosin. Hänellä todettiin fibromyalgia.

Kipuja pitkin päivää

Kipua ilmeni vuorokauden ympäri.

– Vähänkin häijympi asento laukaisi kivut. Kaikista oudointa oli, että kun kipuja lievitti hieromalla, kivun paikka vaihtui esimerkiksi toiselle puolelle pohjetta, selventää Antti.

Antti kertoo, ettei hän ole koskaan mielellään käyttänyt särkylääkkeitä. Eikä esimerkiksi 800mg Burana edes tuonut kipuihin helpotusta.

Kipulääkkeet eivät tuoneet helpotusta

Apua kiputiloihin muualta

Antti kertoo olleensa aina kiinnostunut vaihtoehtoisista hoitomuodoista.

– Kuulin jostain Antioksidanttiklinikasta ja ajattelin kokeilla sitäkin, koska lääkäreiden aineet eivät tehonneet, Antti sanoo.

Antioksidanttien antama vasteaika oli Antin kohdalla hidas.

– Olen sitä ikäpolvea jonka hampaisiin on laitettu paljon amalgaamipaikkoja. Ensitöiksi nämä piti vaihdattaa, Antti kertoo.

– Amalgaamipaikat olivat kuitenkin jääneet jälkensä, eikä mikään pilleri meinannut tehota.

Kesti useamman vuoden ennen kuin tuloksia alkoi näkyä. Antti myös piti välillä taukoa vitamiinien ja hivenaineiden käytössä.

Hoidon toteuttaminen käytännössä

– Tietysti ruokavalion pitäisi olla mahdollisimman terveellinen, Antti toteaa.

– Mutta en ole kaikkia herkkuleivoksia jättänyt pois.

Ruokavalio ei siis kokonaan muuttunut, mutta mies hakee luontaistuotekaupasta ravintoonsa täydennystä erilaisista vitamiini- ja hivenainevalmisteista.

Sen lisäksi, että Antti pääsi noin pari vuotta sitten päänsäryistä eroon lähes kokonaan, helpotusta tuli myös sydänsairauteen.

Iskias säteilee kipuna selästä polven alle.

Antti sairastaa dilatoivaa kardiomyopatiaa. Kansanomaisesti tämä tarkoittaa sitä, että Antilla on sydämen vasemmassa kammiossa jatkuvasti etenevä laajeneminen.

– Minulla on kirjaimellisesti suuri sydän, naurahtaa Antti.

Sairauden eteneminen pysähtyi

Antti käyttää sydänlääkkeitä, joilla lasketaan pulssia ja verenpainetta. Varsinainen avun hän kokee kuitenkin saaneensa antioksidanteista.

– Laajenemisen eteneminen on pysähtynyt täysin, Antti kertoo.

Tutkimuksissa ilmeni että Antin sydämen teho oli parantunut huomattavasti. Kardiologikin oli todennut, ettei Antin nykyisillä arvoilla edes olisi saanut kyseistä diagnoosia. Röntgenkuvassa tuo laajenema tosin näkyy edelleen.

Kipua on kestettävä

Antti kertoo, että fibromyalgiapotilaalla kipukynnys on äärimmäisen alhainen. Jo pelkkä kädellä tönäisykin sattuu. Keskittyminen auttaa jonkin verran kipujen hallintaan.

– Tämä on kuitenkin ollut koko iän ongelma, joten olen oppinut kivun kanssa pärjäämään, Antti toteaa.

Studio55.fi/Erja Haverinen​​​​​​​

Tuoreimmat aiheesta

Studio55