Anu Saagim harkitsi pitkään suostumistaan Playboyn kuvauksiin. Tällaiseen sopimukseen he pääsivät.
Anu Saagim poseeraa Viron Playboyn uudessa numerossa. Hän sai kertomansa mukaan palkkioksi muuta kuin rahaa: Suuren määrän samppanjaa.
– Siinä oli monta syytä. Sain hyvän diilin. Saan ensi vuonna jokaisena päivänä pullon samppanjaa. Kun olen sen juoman ystävä, niin voin tehdä nyt samppanjakylpyjä, Anu Saagim kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Kun Anu Saagimille tarjottiin Playboyn sopimusta, ei hän aluksi osannut kuin nauraa.
– Totta kai räjähdin ensin nauruun ja sanoin lopulta, että kyllä. Tämä on kiva joululahja eri puolilla maailmaa asuville ystävilleni. Lähetän heille lahjaksi lehden.
Anua on kosiskeltu jo aiemminkin Playboyn kuvauksiin, mutta hän on kieltäytynyt kunniasta.
– Se vei kaksi ja puoli vuotta. Playboy on siitä saakka pyytänyt minua kuviin, kun se alkoi ilmestyä Virossa.
Anu valmistautui kuvauksiin perusteellisesti.
– En syönyt kahteen viikkoon mitään ennen kuvauksia, vaan join vain vettä. Olin peilin edessä eri asennoissa ja katselin, että näkyykö vielä mitään. Kävin kaiken maailman kauneushoidoissa. Ympärysmittani pieneni jopa kymmenen senttiä.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)