Anu Vehviläinen MTV Uutisille: Eduskunta keskeyttää istuntotaukonsa – rokotusten kela-korvausten nosto käsittelyyn

3:14img
Työterveys aloitti 3. koronarokotteen jakamisen – tämän vuoksi se voi olla epidemiatilanteelle ratkaisevaa.
Julkaistu 29.12.2021 16:18
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Eduskunta tulee keskeyttämään istuntotaukonsa käsitelläkseen työterveyshuollon rokotuskorvausten nostoa.

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kertoo asiasta MTV Uutisille.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) kertoi aiemmin tänään MTV Uutisille, että valiokunta tulee käsittelemään asiaa ensi viikon alussa.

Lue myös: Lohi: Sosiaali- ja terveysvaliokunta kokoontuu ensi viikolla käsittelemään rokotuskorvausten nostoa

Koko eduskunta keskeyttää taukonsa myöhemmin tammikuun aikana, kunhan valiokunta on saanut laadittua mietintönsä.

– Itse asiassa luin teidän uutisista äsken, että sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee rokotustaksan nostamisasiaa ensi viikon alussa. Totta kai se tarkoittaa sitä, että me haemme istuntopäiviä, Vehviläinen sanoo MTV Uutisille.

– Minusta tässä ei ole mitään hirveän mystistä tässä istuntotauon keskeyttämisessä. Näitä on tänä vuonna nähty jo kaksi kappaletta. Eduskunnan pitää olla aina silloin koolla, kun on tarvetta.

Vielä ei ole tiedossa, koska kansanedustajat tarkalleen ottaen kokoontuvat päättämään rokotuskorvausten nostosta.

Hallitus antoi joulun alla eduskuntaan lakiesityksen, joka nostaisi työntekijän koronarokottamisesta työnantajalle maksettavan kela-korvauksen 10 eurosta 16 euroon. Lakimuutoksella halutaan vauhdittaa koronarokotteiden jakoa työterveyshuollon kautta.

Tuoreimmat aiheesta

Eduskunta