AP: Sessions kiistää tavanneensa ketään Venäjän viranomaista kampanja-asioissa

jeff sessions
Julkaistu 02.03.2017 07:38

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain oikeusministeri Jeff Sessions kiistää tavanneensa ketään Venäjän viranomaista keskustellakseen Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjaan liittyvistä asioista. Asiasta kertoo uutistoimisto AP.

Sessionsin mukaan syytökset ovat virheellisiä.

Aiemmin oikeusministeriö vahvisti tiedon, jonka mukaan Sessions keskusteli kahdesti viime vuonna Venäjän suurlähettilään kanssa.

Sessions ei tuonut asiaa esille kongressin kuulemisessa, jossa häneltä kysyttiin mahdollisista yhteyksistä presidentti Donald Trumpin kampanjan ja Venäjän edustajien välillä. 

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat