Apu: Teemu Selänne Trumpin voitosta: "Hän oli tähän kohtaan Amerikalle parempi vaihtoehto"

1.03639948
Julkaistu 01.12.2016 08:54

MTV VIIHDE

Jääkiekkolegenda Teemu Selänne kertoo Apu-lehden haastattelussa olevansa etenkin talouspolitiikan saralla samoilla linjoilla Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin kanssa.

Yhdysvaltain presidentinvaalit päättyivät republikaaniehdokas Donald Trumpin voittoon. Trump nousee presidentiksi ensi tammikuussa.

20 vuotta Kaliforniassa asunut jääkiekkolegenda Teemu Selänne kertoo Apu-lehden haastattelussa seuranneensa tiiviisti Trumpin ja Hillary Clintonin välistä vaalikamppailua ja katsoneensa jokaisen vaaliväittelyn. 

– Yrittäjänä ymmärrän Trumpin voiton. Olin monessa talouspolitiikkaan liittyvässä asiassa hänen kanssaan samoilla linjoilla, Selänne toteaa haastattelussa. 

Selänne harmittelee haastattelussa sitä, ettei hänellä ole äänioikeutta Yhdysvalloissa. Hän paljastaa, että moni hänen kaveripiirissään äänesti Trumpia. 

– Moni ei uskaltanut edes sanoa äänestäneensä Trumpia. Uskon, että Trump oli tähän kohtaan Amerikalle parempi vaihtoehto. Yleinen käsitys oli, että vaaleissa valittiin kahdesta huonosta vähemmän huono vaihtoehto, Selänne puntaroi.

Teemu Selänne lopetti jääkiekkouransa keväällä 2014. Hänellä ja puolisollaan Sirpalla on neljä lasta: Eemil, 20, Eetu, 19, Leevi, 16 ja Veera, 8.

Lähde: Apu

Tuoreimmat aiheesta

Teemu Selänne