Argentiina pidätti väärennetyillä Kreikan passeilla maahan pyrkineitä syyrialaisia

Matkustusasiakirjojen hankkiminen voi olla hankalaa joihinkin maihin.
Väärennetyt Kreikan passti oli todennäköisesti hankittu Turkista. Argentiinan poliisi otti väärennöksillä maahan tulleet syyrilalaiset kiinni hotellista.
Julkaistu 06.12.2015 05:05

MTV UUTISET - REUTERS - STT

Argentiina on pidättänyt kuusi syyrialaista, jotka pyrkivät maahan väärennetyillä Kreikan passeilla. Liittovaltion poliisin tiedottajan mukaan väärennetyt dokumentit oli luultavasti hankittu Turkissa.   

Syyrialaiset tulivat Argentiinaan lentämällä. Heidät otettiin kiinni paikallisesta hotellista.

Heitä syytetään ainoastaan väärien dokumenttien käyttämisestä. Ryhmään kuuluu myös yksi alaikäinen, jolle on annettu psykologista apua. Poliisin mukaan syyrialaiset ovat olleet hyvin yhteistyöhaluisia.  

Etelä- ja Keski-Amerikassa on otettu viime aikoina kiinni yhä enemmän sotaa pakenevia syyrialaisia.

Pari viikkoa sitten Hondurasissa pidätettiin viisi syyrialaista miestä, jotka olivat kukin maksaneet salakuljettajille 10 000 dollaria matkasta Brasilian, Argentiinan ja Costa Rican läpi kohti Yhdysvaltoja.  

  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat