Argentiinalaistähdeltä härski temppu – kaivoi salaisen aseen esiin sukastaan
AS Roman Paulo Dybala vei ärsyttämisen uudelle tasolle yrittäessään ärsyttää Lazion Matteo Guendouzia.
Tunteet kuumenivat jalkapallon Rooman derbyssä AS Roman ja Lazion välillä, kun ottelussa jaettiin yhteensä yhdeksän keltaista korttia. Yksi kuuma kaksintaistelu nähtiin AS Roman Paulo Dybalan ja Lazion Matteo Guendouzin välillä. Kaksikko otti kunnolla yhteen toisella puoliajalla, kun Dybala kuittaili ranskalaiselle kulmalipun tuntumassa. Guendouzi suivaantui ja otti argentiinalaista niskasta kiinni.
Tilanne rauhoittui, mutta tuomarin puhuttelun jälkeen Dybala yritti heittää lisää bensaa liekkeihin epätavallisella tempulla. Hän kaivoi toisen säärisuojansa esiin ja esitteli sitä Lazio-pelaajalle.
Moni saattaa ihmetellä, mistä ihmeestä tapauksessa oli kyse. Temppu oli Dybalalta ylimielinen ele, jolla hän yritti ärsyttää vastustajaansa.
Dybala on nimittäin painattanut säärisuojiinsa kuvan itsestään MM-pokaalin kanssa vuodelta 2022. Argentiina voitti silloin MM-kultaa ja loppuottelun vastustajana oli Ranska, jossa Guendouzi pelasi.
Katso video tapahtumasta pääkuvaa klikkaamalla.
Ottelu päättyi AS Roman 1–0-voittoon. Voittomaalin puski Gianluca Mancini Dybalan antamasta kulmapotkusta.
Uusimmat
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luetaan dopingrikossyytteet – ei saavu paikalle
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
Lataa lisää