Turkkilaiset arkeologit uskovat löytäneensä pyhän Nikolaoksen haudan. Kyseinen herra tunnetaan myös niin sanottuna alkuperäisenä joulupukkina. Asiasta uutisoi BBC.
Koskematon hauta löytyi Nikolaoksen mukaan nimetyn kirkon alapuolelta Demren kaupungista maan lounaisrannikolla. Demren kaupunki rakennettiin Myran raunoiden päälle. Myös pyhän Nikolaoksen uskottiin eläneen Myrassa 300-luvulla.
Tähän saakka on uskottu, että Nikolaoksen luut olisi haudattu Italiaan. Historian tutkijat ovat uskoneet, että pyhimyksen jäänteet vietiin Italiaan vuonna 1087, kun turkkilaiskansat valtasivat tuohon aikaan kreikkalaisten hallussa olleen Myran.
Havainnekuvaa pyhästä Nikolaoksesta.
Nikolaos tunnetaan kristittyjen keskuudessa anteliaisuudestaan etenkin lapsia kohtaan sekä nöyrästä luonteestaan.
Pyhän Nikolaoksen kirkko on suosittu pyhiinvaelluskohde ja paikalla on tehty arkeologisia kaivauksia ja tutkimuksia jo kahdenkymmenen vuoden ajan.
Arkeologien mukaan historiallisista papereista olisi myös paljastunut, että italiaan viedyt luut kuuluivatkin kuolleelle papille, eivät suinkaan Nikolaukselle. Turkkilaiset uskovat, että jos hauta todella paljastuu rakastetun pyhimyksen viimeiseksi leposijaksi, löytö antaa valtaisan piristysruiskeen alueen matkailulle.
Pyhän Nikolaoksen elämästä voi lukea lisää muun muassa Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivuilta.