Armi Toivanen kertoo Jussi-gaalassa seksuaalista häirintää koskeneella keskustelulla olleen vaikutuksensa elokuva-alaan.
Näyttelijä Armi Toivanen on tuttu näky Jussi-gaalassa, joka on hänelle itselleen tärkeä juhla. MTV Uutiset tapasi Toivasen gaalan punaisella matolla, jossa näyttelijä kertoi tuntevansa ylpeyttä nähdessään elokuva-alan kokoontuneen jälleen yhteen.
– Minulle tämä on tärkeä ja liikuttava hetki nähdä koko jengi tässä.
Vuosi sitten Jussi-gaalaa juhlittiin vahvassa Me too -hengessä ja gaalassa yhtenä vahvana teemana oli keskustelu seksuaalisesta häirinnästä alalla. Toivanen kertoo itse olleensa vuosi sitten gaalan aikoihin New Yorkissa, jossa aihe oli erittäin vahvasti aistittavissa. Toivasen mukaan Suomessa keskustelu aiheesta ei ole hävinnyt.
– Pöly on tietyllä tapaa laskeutunut, mutta olen iloinen siitä, että asiasta puhutaan edelleen, eikä se ole mihinkään kadonnut. Kysymys ei ole siitä, että tulee skandaaleja, vaan että asia on edelleen voimissaan ja paljon hyvää on tapahtunut.
Toivasen mukaan Me too -keskustelussa on kyse edelleen ennen kaikkea tavallisten ongelmallisten asioiden esiintuomisesta sekä epätasa-arvosta puhumisesta.
Toivanen itse palasi juuri pitkistä kuvauksista Utsjoelta ja hänellä on tiedossa keväälle useita projekteja. Gaalasta sekä juhlatunnelmasta hän aikoo kuitenkin nauttia täysin rinnoin.
– En toivottavasti mikään överijuhlija ole, Toivanen nauraa.