Aron Kiviharju, 16, teki upeassa paikassa SM-liigadebyyttinsä – sen jälkeen NHL-huippulupaus latoi hyvin kypsää tekstiä

Maalikooste: Tappara - TPS 4:09
Videolla maalikooste ottelusta Tappara-TPS.

Uusi SM-liigakausi pyörähti tiistaina käyntiin Tampereella, kun hallitseva mestari Tappara kohtasi viime kevään finaaliparinsa TPS:n. Vieraiden riveissä nähtiin erittäin kutkuttava tapaus, kun vasta 16-vuotias Aron Kiviharju pelasi uransa ensimmäisen liigaottelunsa. Kiviharju on TPS:n ja koko Suomi-kiekon uusi timantti. Hän suhtautuu hyvin kypsällä tavalla nykytilanteeseensa. A-junioreissa pelaaminen on hänelle mahdollisuus, eikä minkäänlainen pudotus.

Kiviharjun nimi on pyörinyt jo tovin ajan kiekkotarkkailijoiden huulilla. Kolminkertaisen Suomen mestarihyökkääjän Jani Kiviharjun poika on säväyttänyt juniorisarjoissa erittäin sulavalla kiekollisella pelillään.

Tiistaina oli harppauksen aika. Kiviharju oli jo ehtinyt pelata muutaman CHL-ottelun ennen kuin hän puki ensimmäistä kertaa TPS:n liigapaidan yllensä.

Debyytti tapahtui upeassa paikassa, Suomen jääkiekon pääkaupungissa Tampereella, upouudella Nokia Arenalla.

– Toki ideaalitilanne olisi ollut se, että debyytti olisi tapahtunut kotikaukalossa, mutta Tampere, missä on pirun hyvä kiekkobuumi menossa… oli hienoa. Ehdottomasti, Kiviharju hehkutti MTV Urheilulle.

Kiviharjun mukaan hän odotti ”unohtumatonta iltaa” siitä lähtien, kun hän tiesi olevansa TPS:n kokoonpanossa.

– Yritin vain miettiä, että tuo on yksi peli muiden joukossa. Jos olisi lähtenyt liikaa mietiskelemään, että nyt on miesten peli, sarja-avaus ja niin edelleen, niin sitä olisi voinut mennä lukkoon, eikä peli olisi ollut niin rentoa. Yritin nauttia täysin rinnoin, Kiviharju mietti.

16-vuotias puolustaja sai Jani-isältään napakat vinkit debyytin alla.

– Nauti ja ole oma itsesi. Ei sen ihmeellisempää! Kiviharju kertoi hymyillen.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kiviharju erottui joukosta sekä pelillisesti että ilmeensä puolesta. Kiviharju piti poikkeuksellisesti yllään ristikkoa, miesten peleissä.

– Sain valita, että kummalla pelaan: pleksillä vai ristikolla. Ajattelin, että mennään nyt ainakin ensimmäinen peli ristikolla. Sen käyttöä varten piti anoa erikoislupa. Katsotaan, että miten jatkossa tehdään, Kiviharju sanoi ratkaisustaan.

Oppia keräten

Kiviharju tiedosti rajansa. Hän lähti poikana miesten peleihin.

– Tiesin, että välillä tulee vastaan sellaisia tilanteita, joita pitää ratkoa jollain muulla kuin voimalla. Jos 75-kiloisena menee vääntämään 90-kiloista vastaan, niin kyllähän siinä tulee jo fysiikan lait vastaan. Silloin pitää yrittää jollain muilla keinoilla kaivaa kaksinkamppailuita nimiinsä. Välillä ne menevät kaverille, mikä on ihan ymmärrettävää. Nuo hetket kasvattavat jatkoa ajatellen, Kiviharju pohti.

Kiviharju on saanut miesten urallaan räväkän alun. TPS kun pelasi liigakauden alla useita erittäin kovatasoisia CHL-otteluita, joissa vastassa oli muun muassa sveitsiläinen laatujoukkue EV Zug.

– Mietin, että jos noissa saa onnistumisia ja pystyy toteuttamaan itseään, niin siitä voi saada todella paljon buustia arkeen ja siellä jaksamiseen. Sen lisäksi kun ottaa huomioon ne asiat, missä ei vielä pärjää – sekin antaa potkua. Puhutaan kuitenkin sellaisista asioista, missä haluaa mennä eteenpäin, jotta voi olla joku päivä siellä maailman huipulla, Kiviharju avaa ajatusmaailmaansa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kiviharju viittaa asemaansa. Hän on tällä hetkellä yksi Suomi-kiekon kirkkaimmista lupauksista. Kiviharjua on povattu aivan kärkivarausten joukkoon kesän 2024 NHL-draftissa.

Mikä tekee hänestä niin uniikin tapauksen? Iso tekijä tulee hänen kiekollisesta pelistään.

– Kun pystyn rauhallisesti operoimaan kiekon kanssa ja tekemään hyviä ratkaisuja joka paikassa sekä puolustamaan hyvin, silloin olen ytimessä, Kiviharju kuvailee.

U20-pelit mahdollisuus, ei hidaste

TPS:n päävalmentajan Jussi Ahokkaan mukaan Kiviharju taistelee peliajasta aivan samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin TPS:n pelaaja. Ahokkaan mukaan Kiviharjun kohdalla kyse on siitä, miten hyvin tämä pystyy puolustamaan nuorena kaverina miesten tasolla.

– Olemme käyneet ihan rehellisiä keskusteluja siitä, että menemme sen mukaan, mikä kokoonpanon tilanne ikinä onkaan. Kaikki puolustajat lähtevät samalta viivalta. Nautin siitä, että saan olla hänen valmennuksessaan ja että saan pelata hänen alaisuudessaan, Kiviharju kehuu Ahokasta.

Kiviharju suhtautuu tilanteeseensa hyvin kypsällä tavalla. Hän ei koe, että A-junioreissa eli nykynimeltään U20-sarjassa pelaaminen olisi jonkinlainen pudotus tai hidaste hänen kehitysmatkallaan.

– Koen sen vain erittäin hyvänä asiana, jos saan pelata myös siellä. Se on kuitenkin kova sarja, missä pelivaade on vähän erilainen kuin miesten sarjassa. Ei tee missään nimessä huonoa pelata välillä siellä. Päinvastoin, Kiviharju huikkaa.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Kiviharju tietää, että hän saa tuntuvasti vastuuta, mikäli hän viilettää TPS:n U20-joukkueen mukana. Eikä vastuu jäänyt mitenkään olemattomaksi myöskään ensimmäisessä liigapelissä. Seiskapakin paikalta peliaikaa 12 minuuttia ja 30 sekuntia.

Kiviharju aikoo elää nyt hetkessä.

– Kun loukkaantuneita pelaajia tulee takaisin kokoonpanoon, niin silloin pitää taas katsoa sitä, että mitä rosterin kanssa tehdään. Mennään päivä kerrallaan ja pyrin kehittymään arjessa joka ikisenä päivänä. Se on tällä hetkellä oma henkilökohtainen tavoitteeni.

– Liigapelit antavat hurjasti latausta jatkoa ajatellen. Missä sitten ikinä pelaakin, näistä kokemuksista voi ammentaa niin paljon, Kiviharju fiilistelee.

Lue myös:

    Uusimmat