F1-tähti Lewis Hamilton vahvistaa olevansa mukana Valioliiga-seura Chelseasta ostotarjousta tekevän tahon rahoituksessa.
Sky News uutisoi torstaina, että Hamilton ja tennistähti Serena Williams olisivat molemmat sijoittamassa kymmenen miljoonaa puntaa (noin 12 milj. euroa) Sir Martin Broughtonin konsortion suunnittelemaan ostotarjoukseen.
Hamilton vahvisti uutisen perjantaina medialle Imolan F1-kisaviikonlopun yhteydessä. Mercedeksen F1-tähti on ollut jalkapallofani jo pienestä pitäen.
– Olen pelannut jalkapalloa varmaan nelivuotiaasta aina 17-vuotiaaksi asti, Hamilton kertoo Skylle.
Hamilton myöntää kannattaneensa lapsuudesta lähtien Chelsean paikallisvastustaja Arsenalia. Chelseakin on kuitenkin tullut Hamiltonille tutuksi.
– Vaihtelin nuorempana joukkueiden välillä. Muistan 5-6-vuotiaana tulleeni Arsenal-kannattajaksi, kun siskoni sanoi minulle, että minun täytyy kannattaa Arsenalia, Terry-setäni on iso Chelsea-fani, joten olen ollut tosi monissa peleissä hänen kanssaan katsomassa Arsenalia ja Chelseaa, Hamilton muistelee.
Hamilton ei kuitenkaan koe Arsenal-kannattajuutta ongelmana. Eteen auennut mahdollisuus sai brittitähden häkeltymään.
– Loppujen lopuksi olen iso urheilufani. Jalkapallo on maailman isoin laji ja Chelsea on yksi maailman isoimmista ja menestyneimmistä seuroista. Kun kuulin tästä mahdollisuudesta, ajattelin, että tämä on yksi hienoimmista mahdollisuuksista olla osana jotain näin upeaa.