Tubettaja ja räppäri Arttu Lindeman vierailee Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa. Rutkasti laihtunut Lindeman kertoi ennen suoraa lähetystä MTV.fille elämänmuutoksestaan.
Arttu Lindeman vieraili Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa. Katso haastattelu yllä!
Uuden singlen Säässä ku säässä hiljattain julkaissut Arttu Lindeman nähdään vieraana Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa.
MTV:n studiolle suoraan keikalta Imatralta saapunut Lindeman aloitti keväällä elämänmuutoksen, jonka myötä hän on laihtunut reilut kymmenen kiloa.
– 13–14 kiloa on lähtenyt. Painoin alkuvuodesta yli sata kiloa, Lindeman kertoo.
– Paino on tippunut liikunnalla, ruokavalion muutoksella sekä ennen kaikkea unella. Se on minun salainen aseeni. Nukun joka yö kahdeksan tuntia.
– Kahdeksan, kahdeksan ja kahdeksan. Se on taktiikka, jonka olen oppinut isältäni. Kahdeksan tuntia unta, kahdeksan tuntia töitä ja kahdeksan tuntia jotain muuta, Lindeman kertoo vuorokausirakenteestaan.
– Testasin sitä, ja mietin, että miksen ole aiemmin kokeillut sitä. Olen pyrkinyt parantamaan nukkumistapojani.