Papua-Uuden-Guinean poliisi on käynnistänyt maassa pelastusoperaation australialaisen arkeologin ja kolmen paikallisen tutkijan pelastamiseksi. 20 henkilön aseistautunut ryhmä otti heidät panttivangeiksi maan syrjäseudulla sunnuntaina.
Aseistettu ryhmä on vaatinut vangeista lunnaita 1,4 miljoonan australian dollarin edestä (noin 0,9 miljoonaa euroa) sekä Papua-Uuden-Guinean ja Australian hallituksille, kertovat muun muassa brittilehti Guardian ja australialainen uutistoimisto Australian Associated press.
Tutkijaryhmän uskotaan tehneen tutkimusta oppaiden avustuksella Bosavi-vuoren alueella.
Papua-Uuden-Guinean pääministeri James Marape sanoo, että kaikki panttivangit ovat elossa ja heihin on saatu yhteys välikäden kautta. Paikallisoppaat on jo päästetty vapaiksi.
Poliisikomissaari David Manning on kuvaillut aseistettua ryhmää ”opportunisteiksi”.
Jo toinen tapaus lähialueella
Indonesian Papuan alueella nähtiin jo aiemmin tässä kuussa kidnappaustilanne, kun paikallinen separatistiryhmä kidnappasi uusiseelantilaisen lentäjän, Philip Mertensin, Ndugan provinssissa, kertoi muun muassa BBC.
Ryhmä julkaisi kuvia sekä alla olevan videon viime viikolla, jossa aseistetut taistelijat esiintyvät lentäjän kanssa. Taistelijat vaativat alueen itsenäistymistä, eivätkä aio vapauttaa lentäjää ennen sen saavuttamisesta.
Lue myös: Separatistit julkaisivat videon viikko sitten kaapatusta uusiseelantilaisesta lentäjästä: "Emme vapauta häntä"
Länsi-Papuan kansallinen vapautusarmeija (TPNPB) hävittäjät sieppasivat Mehrtensin, joka lensi lentoyhtiö Susi Airin lentokoneella viime viikolla ja laskeutui syrjäiselle Ndugan alueelle.
Videon julkaissut uutistoimisto Reuters ei ole pystynyt varmistamaan julkaistujen kuvien aitoutta, mutta lentäjän ystävä vahvisti, että kyseessä on Philip Mertens.
Katso video: Papuan separatistiryhmä julkaisi videon ja kuvia kidnapatusta lentäjästä Philip Mertensistä.
0:44