Tunnettu juristi Heikki Lampela erotetaan asianajajaliitosta. Helsingin hovioikeus piti tänään antamallaan päätöksellä erottamispäätöksen voimassa.
Asianajajaliiton mukaan Lampela on menetellyt toistuvasti hyvän asianajajatavan vastaisesti. Hän on saanut aiemmin useita huomautuksia Asianajajaliitolta. Viimeinen niitti liitolle oli Lampelan tuomio naisystävänsä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta.
Lampela piti erottamispäätöstä kohtuuttomana ja valitti siitä hovioikeuteen. Oikeus kuitenkin hyväksyi liiton perustelut siitä, että Lampelan menettely oli omiaan alentamaan asianajajakunnan arvoa.