Microsoft työntekijämäärän leikkaukset osuvat raskaasti Suomeen.
Maailmanlaajuisesti yhtiöstä lähtee lähes 8 000 ihmistä, Suomesta lähikuukausien aikana vähennettään enintään 2 300 Microsoftin työntekijää.
Salon tehdas aiotaan sulkea kokonaan ja tehtäviä siirretään Espooseen ja Tampereelle.
Nordnetin sijoitusstrategi Jukka Oksaharjun mielestä yllättävää irtisanomistiedoissa oli se, että Microsoft luopui kisassa niin nopeasti.
– Microsoft näyttää antavan armonlaukauksen puhelinyksikölle. Kyse on niin mittavista irtisanomisista ja osa-alueiden lopettamisista, ettei se näytä kasvuhakuisen yrityksen uudelleenjärjestelyltä. Rivien välistä myönnetään, että globaali kilpailuasema Nokialta hankituilla matkaviestimillä on pysyvästi menetetty, Oksaharju sanoo MTV Uutisille.
– Tappioputkea yritetään tukkia.
Oksaharjun mukaan Nokian hallituksen kaiken viisauden alku oli tosiasioiden tunnustaminen. Hänen mukaansa Nokia teki loistavat kaupat myydessään matkapuhelintoiminnot yli viidellä miljardilla eurolla.
– Jo vuonna 2013, kun matkaviestinyksikkö syksyllä myytiin, Nokian hallitus näki, ettei toiminta ole käännettävissä enää riemukuluksi ja entisaikojen kannattavuudeen. Silloin he saivat reilut 5 miljardia euroa Microsoftilta, mitä pidin aika käsittämättömänä. Sen jälkeen on tehty paljon hyvää sillä rahalla. Nokian hallitus yritysjärjestelmin pelasti sen, mitä pelastettavissa oli.
Yhtiöllä on nyt Suomessa noin 3 200 työntekijää, pääosin puhelinliiketoiminnoissa.
Microsoft katsoo Nokian matkapuhelinyksikön menettäneen arvostaan yli seitsemän miljardia euroa viimevuotisen kaupan jälkeen.