Askolan Monninkylän koulun sytyttäneelle vankeutta, mies alentuneesti syyntakeinen

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 25.04.2018 16:04

MTV UUTISET – STT

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona miehen kolmen vuoden vankeuteen muun muassa Askolan Monninkylän koulun tulipalosta.

Lue myös: 

Syyte: Askolan koulupolttaja rikkoi ikkunan valvontakameralla ja haali palavaa luokkaan – vahingot nousivat 700 000 euroon

Heinäkuun palon tuhojen suuruudeksi arvioitiin syytteen mukaan noin 700 000 euroa, kun korjaustyöt olivat vielä kesken.

Mies oli kiivennyt koulun katolle ja mennyt sisälle rikkomalla ikkunan valvontakameralla. Luokassa hän sytytti muun muassa vihkoja ja kansioita tuleen.

19-vuotias mies tuomittiin myös lukuisista muista rikoksista, kuten törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, varkauksista ja moottorikulkuneuvon käyttövarkauksista.

Lue myös: 

Askolassa illalla palanut koulu syttyi yöllä uudelleen: Epäillään tahallaan sytytetyksi – poliisi pyytää vihjeitä

Oikeus määräsi, että Askolan kunnan ja vakuutusyhtiön korvausvaatimukset tuhotyöstä käsitellään erikseen.

Mies oli rikosten aikaan alentuneesti syyntakeinen eli ei täysin ymmärtänyt tekojaan, minkä vuoksi STT ei julkaise tuomitun nimeä. 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos