Assange on ollut Ecuadorin suurlähetystössä tasan kolme vuotta

Julian Assange antoi lausuntonsa 19.8. 2012 Ecuadorin suurlähetystön parvekkeella Lontoossa (Kuva: EPA)
Julian Assange antoi lausunnon elokuussa 2012 Ecuadorin suurlähetystön parvekkeella Lontoossa.MTV3/EPA
Julkaistu 19.06.2015 11:51

MTV UUTISET

Wikileaksin perustaja Julian Assange on tänään viettänyt kolme vuotta Ecuadorin suurlähtystössä Lontoossa.

Assange on oleskellut suurlähetystössä välttääkseen luovutuksen Ruotsiin.

Assange ei halua joutua luovutetuksi, koska hän pelkää, että Ruotsi luovuttaisi hänet eteenpäin Yhdysvaltoihin. Siellä häntä saattaa uhata syyte tietovuodoista.  

Ruotsin syyttäjä kertoi aiemmin tällä viikolla, että syyttäjä hakee lupaa kuulustella Assangea lähetystössä.

Assangen perustama Wikileaks muistataan varsinkin yhdysvaltojen diplomaattisähkeiden vuotamisesta vuonna 2010.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat