Asuinrakennus romahti Italiassa – kaksi lasta ja nainen kuolivat
Italiassa kaksi pientä sisarusta ja yksi nainen kuolivat asuinrakennuksen romahdettua lähellä Napolin kaupunkia sunnuntaina. Pelastusviranomaisten mukaan onnettomuus tapahtui Savianon kunnassa Napolista koilliseen.
Paikallismedian mukaan raunioista löytyivät kuolleina 4-vuotias tyttö ja 6-vuotias poika. Lasten isä ja sylivauvaikäinen kolmas lapsi löytyivät elossa, ja heidät vietiin sairaalaan.
Raunioista löytynyttä kolmatta uhria ei vielä sunnuntaina alkuillasta ollut varmuudella tunnistettu. Paikallismedian mukaan kyseessä olisi lasten isoäiti. Lasten äidin kerrottiin olevan yhä kateissa.
Mediatietojen mukaan onnettomuuden saattoi aiheuttaa kaasuräjähdys. Uhrien ja eloonjääneiden etsintään romahduspaikalla osallistui sunnuntaina yli 60 vapaaehtoista pelastustyöntekijää.
Uusimmat
-
21:24
HJK vei Suomen Cupin – VAR puuttui loppuottelun kulkuun
-
21:07
Keminmaan räjähdys paljastuikin haulikon pamaukseksi asunnossa: Ulkopuolella ollut henkilö joutui haulisateeseen
-
21:01
"Tällaista oli samba Kouvolassa 80-luvulla" – Mika Saukkosen heittäytyminen riemastutti TTK-parketilla
-
21:00
Oletko nähnyt tällaista Raimo Helmistä? Video julki tulikuuman SaiPan pukukopista
-
20:56
Ovensuukyselyt: Olaf Scholzin sosiaalidemokraatit täpärästi AfD:n edellä Brandenburgin vaaleissa
-
20:54
Lämpö palaamassa hetkeksi: Etelään povataan jopa 20 asteen lukemia
-
20:53
Hurjaa draamaa Valioliigan kärkitaistossa! Vajaamiehisen Arsenalin jymytemppu suli viimeisillä sekunneilla
-
20:42
Kuorma-autosta valui kivimursketta ajoradalle – sitten tapahtui raju ulosajo
-
20:35
Sami Uotilan TTK-päräytys hämmästytti tuomariston: "Urbaanin sanakirjan mukaan tosi lit"
-
20:29
Lewis Hamilton ja George Russell kokivat kovia Singaporen raastavassa helteessä – mediavelvoitteet jäivät välistä
-
20:25
Donald Trump ei pyri presidentiksi vuonna 2028, jos häviää marraskuussa
-
20:15
Vappu Pimiän heitto suorassa lähetyksessä sai yleisön repeämään: "Helena haluaa kolmanneksi pyöräksi"
-
19:58
TTK-illan aloitus villitsi Jorma Uotisen: "Oltiinkin lähellä sutsurellaa"
-
19:52
Leijonien luottonimestä karu tieto Ruotsissa
-
19:50
Poliisi etsii kadonnutta miestä Suomussalmella
-
19:49
MTV kysyi asiantuntijoilta: Maakuntavero jakaa vahvasti mielipiteitä
-
19:39
F1-kausi 2024: MM-pisteet ja tulokset
-
19:15
Isännöitsijä Mauri kertoo tapauksesta, jossa suositteli purkamaan vuokrasopimuksen heti: "On se niin radikaali temppu"
-
19:14
Salkkarit-tähti Jarkko Miettinen hullaantui perheensä uuteen lemmikkiin: "Meni vähän överiksi"
-
18:59
Asuinrakennus romahti Italiassa – kaksi lasta ja nainen kuolivat
-
Lataa lisää