Amerikkalaisrouva ei meinannut uskoa silmiään: Naapuritalossa majaili satoja eläimiä ja karjaa ”Katsoin ja näin vuohen ikkunassa”

1:19img
Julkaistu 09.05.2018 15:31(Päivitetty 09.05.2018 15:45)

MTV UUTISET

Yhdysvalloissa on löytynyt satoja eläimiä asunnosta St. Clair Townshipissä, joka on runsaan tuhannen asukkaan kylä Ohiossa. Yksi löydetyistä eläimistä oli viranomaisen mukaan kuollut.

Paikallinen WYTV kertoo, että tarkkanäköinen naapuri oli havainnut kummallisia eläimiä, kuten vuohia, lampaita ja lintuja asunnon ikkunassa. Hän hälytti poliisit paikalle.

Poliisin mukaan vuokra-asunto McCoy Avenuella on nyt vapaa, mutta aiemmin se ei todellakaan ollut tyhjillään. Talossa naapurissa asuva Alice Molish kertoi olleensa juuri pesemässä astioitaan sunnuntaiaamuna, kun hän havaitsi yllättävän vuokralaisen talon ikkunassa.


– Katsoin vastapäiseen taloon ja näin vuohen ikkunassa, hän kertoo.

Huoneisto oli täynnä maatilan eläimiä

Molish kertoi perheelleen asiasta, mutta se ei aluksi uskonut häntä. Seuraavana päivänä hänen tyttärentyttärensä kurkisti talon ikkunasta sisään.

– Hän näki lampaita ja vuohia huoneessa. Huoneen takaosassa oli runsaasti lintuja, Molish kertoi.

Tämän jälkeen he soittivat poliisille. He löysivät huoneiston täynnä maatilan eläimiä.

The Morning Journal kertoo, että parisataa useita kissoja, koira, pari sataa kanaa, kymmeniä ankkoja sekä muuta karjaa löytyi kotoa.

– Olosuhteet olivat eläimille epäsuotuisat, mutta eläimet jätettiin huoneistoon, sillä terveysjärjestön mukaan sillä ei siinä tilanteessa ollut oikeutta tyhjentää yksityishenkilön kotia.

– Ihmiset luulevat, että hankkimalla eläimiä ihmisasuntoon he ajattelevat eläimen parasta. Mutta asunnossa on niitä yksinkertaisesti liian monta, Molish harmittelee.

Viime päivien aikana sadoille kanoille on Molishin mukaan löytynyt uusi koti.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat