Asunnottomien yönä tarjolla tiukkaa asiaa ja pop up -partureita

Hietaniemen palvelukeskus asunnottomat patja majoitus
Patjamajoitusta Hietaniemen palvelukeskuksessa.
Julkaistu 16.10.2018 11:45

MTV UUTISET – STT

Keskiviikkona vietetään taas perinteistä asunnottomien yötä. Kansalaisliikkeen tapahtumia järjestetään vuosittain parillakymmenellä paikkakunnalla YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.

Video: Tuomas Enbuske vietti yön kodittomien yömajassa.

Helsingissä Asunnottomien yön päätapahtuma on Dallapénpuistossa. Ohjelmassa on musiikkia, puheita sekä soihtukulkue ja tuliesitys. Oulussa tapahtuma levittäytyy Rotuaarin aukiolle, jossa keskustelun ja pullakahvien lisäksi on tarjolla pop up -parturi, verenpaineen mittauspiste ja vaatejako.

Turussa tapahtuma jatkuu aamuun asti Vanhalla Suurtorilla. Vantaalla asunnottomien yö järjestetään Hiekkaharjun Puistokulmassa, jossa esiintyy muiden muassa Leavings-orkesteri solistinaan Siiri Nordin.

Partioaitta on kerännyt lahjoituksina lähes 10 000 takkia, jotka jaetaan asunnottomien yön tapahtumissa ympäri Suomen.

Asunnottomiin suhtaudutaan yhä karsaasti.

2:01img

Tuoreimmat aiheesta

Koti