Kuusi vuotta Suomen Asuntomessujen toimitusjohtajana työskennellyt Anna Tapio on irtisanoutunut.
Asuntomessujen tiedotteen mukaan Tapio irtisanoutunut tehtävästään jatkaakseen uraansa organisaation ulkopuolella.
Osuuskunta Suomen Asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja Jaana Närö kiittää Anna Tapiota koko hallituksen puolesta.
– Anna Tapio on johtanut Asuntomessuja läpi muun muassa läpi haastavien koronavuosien ja uudistanut tiimin kanssa messukonseptia ja yhteistyömalleja sidosryhmiltä kerättyjen palautteiden ja toiveiden pohjalta. Ensimmäistä, puhtaasti uuden hankemallin mukaista messuyhteistyömallia sovelletaan vuoden 2026 Asuntomessuilla Lempäälässä, Närö kertoo tiedotteessa.
Kesäkuussa Suomen Asuntomessujen hallitukseen valittu Mia Ahlström on aloittanut Asuntomessujen väliaikaisena toimitusjohtajana.
Väliaikainen tehtävä kestää siihen saakka, kunnes uusi toimitusjohtaja on valittu. Uudella toimitusjohtajalla on vahva kokemus sekä kotimaisen että kansainvälisen huonekalukaupan johtotehtävistä.
Vuoden 2025 Asuntomessut järjestetään Oulussa.