Ateneumin johtajalle huippupesti ulkomailta – siirtyy Ruotsin kansallismuseon ylijohtajaksi

Susanne Pettersson
Susanna Pettersson aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. Kevään hän toimii vielä Ateneumin johdossa.Lehtikuva
Julkaistu 21.03.2018 15:27

MTV UUTISET

Ateneumin museonjohtaja Susanna Pettersson siirtyy Ruotsin Nationalmuseumin ylijohtajaksi, Kansallisgalleria tiedottaa.

Pettersson aloittaa uudessa tehtävässään elokuun alussa. Kevään hän toimii vielä Ateneumin johdossa.

– On haikeaa sanoa näkemiin pätevälle ja pidetylle kollegalle, mutta olemme iloisia hänen puolestaan. Toivotamme onnea ja menestystä uuteen tehtävään, kommentoi Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen

Ruohonen näkee valinnan huomionosoituksena hyvin tehdystä työstä ja sen luomasta positiivisesta maineesta.

Susanna Pettersson 2

Museonjohtaja Susanna Pettersson Hugo Simberg -kirjan julkistustilaisuudessa Ateneumin taidemuseossa Helsingissä keskiviikkona 23. elokuuta 2017.

– Ateneumin taidemuseossa ja Kansallisgalleriassa on neljän vuoden aikana tehty loistavaa työtä niin näyttelyiden, yleisötyön kuin tutkimuksen osalta. Sitä vie eteenpäin erinomainen joukko huippuasiantuntijoita myös tästä eteenpäin, Pettersson kertoo.

Kansallisgallerian hallitus keskustelee uuden museonjohtajan rekrytoinnista kokouksessaan 26. maaliskuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa