Ritu Monosen au pair -kokemus on kuin suoraan kauhuelokuvasta.
Ritu Mononen lähti lukion jälkeen Englantiin au-pairiksi vuonna 1982. Paikka löytyi lehti-ilmoituksen perusteella, ja Ritu sopi vaihdosta suomalaisen naisen kanssa.
– Hän lavasti minulle paperit, joiden mukaan oli hänen sukulaistyttönsä. Silloin en vielä ymmärtänyt, että minusta tehtäisiin myös lainsuojaton, Ritu kertoo.
Englantiin päästyään Ritu tapasi talossa myös toisen suomalaistytön, Venlan*. Hän oli tullut perheeseen jo aiemmin. Ritu sai Venlan kanssa tehtäväkseen hoitaa kaikki kodin- ja puutarhanhoitoon liittyvät työt. Talo oli tarkoitus laittaa myyntikuntoon, joten Ritu päätyi poistamaan maaleja ovenkarmeista ja ovista.
– Kitkimme myös Venlan kanssa satoja metrejä pitkät ruusupenkit ja hoidimme nurmen ja muun puutarhan.
Päivät venyivät pitkiksi. Töitä piti tehdä aamukahdeksasta lähes puoleenyöhön asti. Myös ruoanlaitto oli tyttöjen vastuulla, ja ruoasta oli tehtävä tietynlaista.
– Meidän oli pakko laihduttaa, koska emäntäkin laihdutti, Ritu sanoo.
Emäntä hakkasi kainalosauvalla oveen reiän
Mukavuuksiakin työhön sisältyi. Ritu ja Venla saivat opiskella englantia paikallisessa collegessa ja käydä teatterissa. Välillä tytöt saivat myös omaa rauhaa. Talon omistajapariskunnalla oli yritys Dubaissa, ja varsinkin isäntä vietti siellä paljon aikaansa. Myös emäntä matkusti usein Dubaihin.
– Silloin saimme olla rauhassa, mutta työt oli silti tehtävä.
Emännän ollessa kotona asuminen talossa alkoi kuitenkin käydä yhä vaikeammaksi.
– Emäntä oli henkisesti epävakaa, ja pariskunnan avioliitto oli räiskyvä. Eräänä yönä emäntä meni viskipäissään miehensä lukittuun makuuhuoneeseen reiästä, jonka hän hakkasi oveen kainalosauvalla. Rouva uhkasi tappaa meidätkin, olimmehan nuoria ja nättejä. Menimme piiloon rouvalta, ja onneksemme naapuri hälytti poliisit paikalle.
Imuriroskat kasvoille
Myös syyttely tyttöjä kohtaan paheni jatkuvasti. Jos imuripussi ei ollut täysin tyhjä, rouva pölisti sen tyttöjen kasvoille. Pienikin naarmu koriste-esineissä oli vakava asia, ja syypäänä olivat rouvan mielestä aina tytöt.
– Pikkuhiljaa otteet kovenivat, ja koulusta piti tulla suoraan töihin. Ruokaa ei saanut ostaa. Aloimme Venlan kanssa miettiä, että haluaisimme talosta pois, joko Suomeen tai muualle. Olimme kotiväkeenkin koko ajan yhteydessä, mutta emme halunneet huolestuttaa heitä liikaa.
Passit takavarikoitiin
Kun Ritu ja Venla kertoivat rouvalle haluavansa lähteä, ei rouva ilahtunut uutisesta.
– Hän vaati, että jos haluaisimme lähteä, meidän olisi maksettava hänelle 10 000 markkaa. Ei meillä kummallakaan ollut sellaista summaa, joten asia jäi hautumaan. Rahavaatimus teki kotiväenkin neuvottomaksi.
Kun rouva seuraavan kerran lähti matkoille, hän pakotti tytöt antamaan passinsa tämän haltuun.
– Olimme pelokkaita ja nälkäisiä, meitä oli helppo manipuloida.
Emännän ollessa poissa kotoa, tytöt ryhtyivät hiomaan pakosuunnitelmaansa.
– Tapasimme lakimiehen, joka kirjoitti meille paperin, joka todisti sukulaisuushuijauksen. Suunnittelimme paon tarkoin. Vain passit puuttuivat, Ritu muistelee.
Tytöt aavistelivat rouvan piilottaneen passit rautaiseen lipastoon, jonka ylin vetolaatikko oli lukittu. Oikean avaimen löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa.
– Pengoimme, etsimme ja itkimme. Tiesimme, että rouva palaisi seuraavalla viikolla kotiin. Yhtäkkiä päätimme rukoilla. Suljimme silmämme ja rukoilimme, että laatikko aukeaisi. Mitään ei tapahtunut, yksikään avain ei taipunut. Olimme aiemmin soittaneet Suomen suurlähetystöönkin, mutta meille suositeltiin vain suomalaista sisua. Nyt emme enää tienneet, rukoilimmeko avainta vai sisua.
Lopulta tytöt päättivät luovuttaa.
– Itkimme siinä toisiamme vasten ja nousimme sitten lähteäksemme, kun yhtäkkiä jokin kimalsi siinä lipaston reunalla. Se oli avain. Huusimme suoraa huutoa, koska tiesimme, ettei kumpikaan meistä ollut sitä siihen laittanut tai kokeillut lukkoon. Vapisevin käsin työnsimme avaimen lukkoon ja se aukesi. Passit olivat laatikon etureunassa nätisti vierekkäin.
Passien löydyttyä pakoreitti oli selvä.
– Ilmoitimme Dubaihin lähtevämme ja tilasimme taksin pihaan. Vielä pariskunta yritti ilkeillä meille, mutta nyt laki oli puolellamme. Olen aina uskonut enkeleihin, mutta tämä jäi elävästi mieleeni koko loppuiäkseni.
*)nimi muutettu
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.