Aurora näytti täysin uuden puolen itsestään – yllätti tulkinnallaan herkästä suomalaisesta klassikosta

Aurora  3. live Tähdet, tähdet
Julkaistu 17.02.2019 19:55
Toimittajan kuva

Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Aurora ihastutti reggaeversiollaan vanhasta, herkästä suomalaisesta hitistä.  

Tähdet, tähdet -ohjelman uudella kaudella vanhat genret ovat saaneet kyytiä ja artistit pääsevät näyttämään itsestään jotain täysin uutta. Kauden kolmannessa livelähetyksessä illan teemana onkin laulu rakkaalleni. 

Aurora esitti lähetyksessä Tehosekoittimen klassikon Hetken tie on kevyt. Tuttuun tapaansa Aurora toi klassikkoon oman, herkän mutta letkeän reggaeotteensa. 

Tuomarit olivat Auroran tulkinnasta haltioissaan. Maria Veitolaa puhutteli varsinkin Auroran taustatarina kappaleensa valinnalle. Perusteluissa Aurora puhui omistavansa kappaleen tärkeälle henkilölle, jonka tyyny hänellä oli mukanaan. 

– Kosketti, aina rakastan kun kuljetaan tyyny kainalossa, koska olen yökyläilijä, Veitola veisteli. 

Veitola kehui myös Auroran kaunista lauluääntä. Hän kuitenkin pohti, onko nainen live-esiintyjä ja nauttiko hän itse esityksestään.

– Nautin! Aurora vastasi tomerasti. 

– No sitten kaikki on hyvin! Veitola kommentoi takaisin. 

Tähdet, tähdet sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 19.15!

Tuoreimmat aiheesta

Tähdet, tähdet