Australialaismiehet saatetaan teloittaa Indonesiassa – oikeus päättää lopullisesta kohtalosta

australia kuolemantuomio vangit salakuljetus
Toisen kuolemaan tuomitun miehen äiti vieraili poikansa luona vankilassa Indonesiassa maaliskuussa.
Julkaistu 01.04.2015 08:31

MTV UUTISET - STT AFP - Reuters

Indonesialainen tuomioistuin päättää maanantaina, teloitetaanko kaksi australialaismiestä. Miehet saivat kuolemantuomiot huumeiden salakuljetuksesta vuonna 2006.

Australia on useaan kertaan vedonnut Indonesiaan, että se säästäisi miesten hengen. Kiista on kiristänyt maiden välisiä suhteita.  
Kaksikko johti ryhmää, joka salakuljetti heroiinia Indonesiasta. Heidät pidätettiin 2005.

Indonesialaisessa kuolemansellissä istuu yhteensä kymmenen kuolemaantuomittua huumerikollista, joista suurin osa on ulkomaalaisia. Viranomaisten mukaan koko joukko aiotaan teloittaa samalla kertaa. Päivämäärää ei kuitenkaan ole vielä päätetty.

Joukossa on ihmisiä Brasiliasta, Ranskasta, Ghanasta, Nigeriasta ja Filippiineiltä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat