Australialaisnainen synnytti yllättäen yksin pimeässä suihkussa: "En osannut yhtään aavistaa odottavani vauvaa"

Mikä on syöksysynnytys? 1:02
KATSO MYÖS: Videolla kerrotaan, mikä on syöksysynnytys.

Australialaisnainen oli luullut muutamien kertyneiden kilojen johtuvan koronasulusta. Kun hän eräänä helmikuisena yönä heräsi vatsakipuun, paljastui asioiden todellinen laita.

Australialainen Dimitty Bonnet, 28, kertoo Daily Mailille olleensa tietämättään raskaana. Asia selvisi vasta, kun synnytys helmikuussa käynnistyi. Hän päätyi synnyttämään lapsen yksin suihkussa.

Kiloja kertynyt hieman, kuukautiset tulivat normaalisti

Dimitty ja hänen miehensä Jason eivät olleet enää yrittäneet saada lisää lapsia. Heillä on 5-vuotias poika ja 3-vuotias tytär. 

Kolmas lapsi pääsi yllättämään totaalisesti, sillä Dimittyllä ei ollut aavistustakaan siitä, että hän oli raskaana. 

Dimittylle oli kertynyt lisäkiloja, mutta hän oli ajatellut niiden selittyvän koronasululla. Ero aiempaan ei ollut kovin huomattava.

– Painoni on heittelehtinyt koko elämäni ajan, joten en ajatellut siitä sen enempää.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Naisella ei ollut ollut raskaudestaan aavistustakaan.

– Olin ollut lentomatkalla kuukautta aiemmin. Rugbyssa tapahtuneen loukkaantumisen takia olin käynyt jopa röntgenkuvauksessa kuusi viikkoa ennen synnytystä.

Dimitty kertoo, että kuukautiset olivat tulleet säännöllisesti. Hän sanoo tehneensä negatiivisen raskaustestin muutamaa viikkoa ennen kuin lapsi syntyi tämän vuoden helmikuun lopulla. 

– En osannut yhtään aavistaa odottavani vauvaa.

Synnytti yksin yöllä suihkussa

Vasta kun synnytys aiemmin tänä vuonna käynnistyi, Dimitty tajusi tilanteen. 

– Illalla ennen synnytystä minulla oli hieman ällöttävä olo. Vatsani tuntui olevan sekaisin, joten laitoin lapset nukkumaan ja menin itsekin yöunille aikaisin.

Yhden aikaan yöllä Dimitty heräsi. Hänen olonsa tuntui todella epämukavalta. Hänestä tuntui kuin hänen olisi pitänyt päästä vessaan, mutta siitä ei tullut mitään.

– Kipu alkoi tuntua pahemmalta, joten päätin yrittää parantaa oloani menemällä suihkuun, hän muistelee.

– En halunnut herättää miestäni, joten en laittanut valoja päälle, vaan kävin suihkussa pimeässä. Yhtäkkiä minulle tuli äkillinen tarve ponnistaa ja seuraavassa silmänräpäyksessä pitelin käsissäni vauvan päätä.

Sokista ja hämmästyksestä huolimatta Dimittyn onnistui istahtaa lattialle. Hän synnytti lapsen yksin suihkussa yön pikkutunneilla. Dimitty ei haastattelussa kertonut, kauanko synnytys hänen arvionsa mukaan kesti.

Ensihoitajat apuun ja sairaalaan

Kun lapsi oli syntynyt, Dimitty huusi miestään apuun. Tämä ryntäsi kylpyhuoneeseen ja oli järkyttynyt tajutessaan, mitä oli tapahtunut. 

Pariskunta soitti ambulanssin. Ensihoitajat saapuivat varttia myöhemmin ja Dimittyä autettiin synnyttämään myös istukka. Napanuora leikattiin irti. 

Perhe vietiin sairaalaan. Siellä Dimittyä ja vauvaa pidettiin tarkkailussa vuorokauden ajan.

Valtava yllätys on vaatinut sulattelua

Yllätysvauva sai nimekseen Harvey. Hän painoi syntyessään 2948 grammaa.

Tapahtunut oli Dimittylle valtava järkytys. Hänestä tuntuu, että ensimmäiset päivät menivät jonkinlaisessa sumussa.

– Vanhemmat lapseni olivat niin innoissaan, kun kerroimme heille tästä, Dimitty kertoo.

– Etenkin tyttäreni oli innoissaan, koska hän oli aina halunnut olla isosisko. Hän on todella huolehtivainen ja on ottanut uuden roolinsa haltuun todella hyvin.

Läheiset hankkineet heille kaikkea tarvittavaa

Dimitty ja Jason saivat tukea läheisiltään tähän tilanteeseen, johon he eivät olleet ollenkaan valmistautuneet. He saivat näiltä kaikenlaista tarvittavaa, kuten vaunut, vaatteita, vaippoja vauvansängyn.

– Olimme itse asiassa heittäneet pois kaikki vanhat vauvantavarat kuukautta aiemmin.

Dimitty kertoo, että kaksi hänen aiempaa raskauttaan olivat olleet todella erilaisia kokemuksia verrattuna tähän. 

– Siksi en ikinä ajatellut, että jotain tällaista voisi tapahtua minulle. Tämän kaiken henkinen käsittely on vienyt vähän aikaa, mutta nyt tilanne alkaa jotenkin asettua ja meistä tuntuu varmemmalta.

– Hän on ihmeellinen vauva ja olemme niin iloisia saadessamme hänet perheeseemme, vaikak se olikin aluksi aika sokki.

Samaa mieltä on Jason.

– Hän on rakas pieni kaveri, mutta tuo oli elämäni suurin sokki.

Tämä äiti sai tietää raskaudestaan vain yhdeksän päivää ennen synnytystä:

Lähde: Daily Mail

Lue myös:

    Uusimmat