Auto päin puuta Äänekoskella, apukuskina istunut nuorukainen loukkaantui vakavasti

Uhri2
Myös kuljettaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi, mutta hän selvisi pienin vammoin.Lehtikuva
Julkaistu 16.09.2017 10:15

MTV UUTISET – STT

Keski-Suomessa Äänekoskella tapahtui myöhään perjantaina liikenneonnettomuus, jossa loukkaantui vakavasti kuljettajan vieressä istunut 18-vuotias mies. Poliisin mukaan kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisin mukaan parikymppinen mies oli ajanut henkilöautolla Suolahden suunnasta Hirvaskankaan suuntaan, kun hän menetti ajoneuvonsa hallinnan. Auto ajautui tieltä ulos Koivistonkyläntiellä ja törmäsi kylki edellä puuhun.

Pelastuslaitos irrotti vakavasti loukkaantuneen, puristuksiin jääneen matkustajan autosta, ja hänet kuljetettiin sairaalaan. Myös kuljettaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi, mutta hän selvisi pienin vammoin.

Kuljettajaa epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa