Auto suistui tieltä sadan kilometrin tuntivauhdista - neljälle nuorelle vammoja

uutiskuvitus mtv logo kuvituskuva
Julkaistu 11.02.2017 11:19

MTV UUTISET

Anian rantatiellä Pirkkalassa tapahtui henkilöauton ulosajo yöllä kello kolmen aikaan.  

Henkilöauto oli suistunut pientareelle, osunut kiveen, lennähtänyt ilmaan ja osunut puuhun. 

Parikymppinen kuljettajana toiminut nainen puhalsi alkometriin 0,42 promillen lukemat, jonka lisäksi hänen epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Auto oli suistunut tieltä noin 100 kilometrin tuntinopeudesta. 

Kyydissä oli tapahtuma-aikaan ollut neljä nuorta. Autossa olleet henkilöt saivat eriasteisia vammoja, mutta kaikki olivat kykeneviä kertomaan tapahtuneesta. Henkilöt kuljetettiin sairaalaan tarkastettaviksi.

Onnettomuutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja vammantuottamuksena.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos